No ei tästä nyt näytä tulevan yhtään mittään.  Tallensin kamerasta kuvia, ainakin kolmeen kertaan, ovatpa nyt ainakin koneella. Viimeksi laitoin ne vanhaan tuttuun "omaan kansioon." Ei sitä vanhan pitäis rueta leikkiin uusia juttuja.

Puro se hiljaa solisee.

Koski kovasti pauhaa. Ei täällä isompia ole.

 Mutta tällaisen vaahto pallon oli saanut aikaan, aivan kuin oisi saippuaa vedessä, monenlaistahan siihen ehtii sekoittua, kun tuolta metsistä virtailee.

 Tässä vähän isomman ojan tulvaa,

Jäät olivat kerääntyneet siltaa vasten ja nostivat veden virtaamaan sillan molemmin puolin laajalle metsiin.

 Molemmin puolin siltaa oli pitkät jääsumat, kait ne ovat sieltä jo lähteneet liikkeelle.

 Mutta näin sitä vihreää lumen alta paljastuu, elämä jälleen voittaa.  Paljastuu sieltä muutakin, syksyllä haravoimatta jääneet puiden lehdet, vaan on se into paljon korkeammalla näin keväällä niitä kerätä. Sitä mukaa kun lumi kasat väistyy, pikkuhiljaa kynsiskelen, äitienpäivähän se oli ennenkin, mihin mennessä koulunkin pihat putsattiin. Niin sitäkään iloa ei tämä ajan koululaisilla ole. Luudat ja haravat vietiin kotoa koululle ja porukalla töihi. En minä tiedä oliko se nyt ilo meillekään, vaan työ tuli aina tehtyä.

Tuossa papalla kaadatin vanhan spirea pensaan kun oli jo niin laajalle levinnyt, leikoin oksista tukikeppejä, tulevaa hernettä ajatellen ja pieniä keppejä laittaakseni tomaatintainoille tueksi.

 Tässäpä niistä osa, aika honteloita ovat, mutta ehtiipä ne vielä kasvaa, ennekuin voi siirtää kasvihuoneelle.

  Tulihan tätä tässä nyt kerraksi, taidan rueta suunnittelemaan potun keittoa.