Viikon loppu on edessä, eihän se tällaiselle mummolle paljon merkitse, muuta kuin, on sunnuntai päivä tulossa. Silloin levätään ja oleillaan vaan. Joskus jossain käydään tai joku tulee käymään. Iän myötä tuntuu se kotona oleilu viehättävän yhä enemmän. Laiskuuttako se lienee.

 Syksy tuo omat työnsä ja ohjelmat päiviin.  Eilen tyhjensin perunakellarin vanhoista perunoista. Se kun tuo peruna on siitä huono tuote, ettei se säily seuraavaan talveen vaan aina täytyy uudet kasvattaa ja maasta kaivaa, Kovin on nyt kosteaa ilmaa joten siirtyy varmaan nosto ensiviikkoon, ellei sitten ennusteet petä huomenna.  Ei sitä kaksi vanhaa kovin monta kiloa vuodessa perunaa syö, mutta maalta täytyy saada uusia perunoita ja on ne oman maan perunat olevinaan parempia kuin"kaupan potut,"

 Huomiselle ja varsinkin sitten yölle, ennustivat pakkasta. Pitäneekö huomenna tyhjentää kasvihuoneesta pois mitä siellä vähän on, ei kannata laittaa lämmitystä.  Ei se oikein tuo papan kasvihuone viljely ole ruennut kukoistamaan, vaan onhan saanut yrittää ja kokeilla sitäkin "ammattia" vanhoilla päivillä. Kaksi pyöreää, komeaa kurpitsaa siellä on vielä kasvamassa, kesäkurpitsat on säilötty (kukahan ne syö) siinä kysymys. Tomaatin raakileita sieltä löytyy, mutta en niitä koskaan ole säilönyt, luovuttanut niille jotka haluaa säilöä ja syödä.

Näinpä se päivä tässä kuluu, lämmitin uunia, mutta en nyt leivo mitään. Lähden keittään kuoripottuja ja paistan kappaleen lohta.  Sitten niittaamaan koreja kokoon, yksi on jo niitattu ja kolme odottaa vuoroa.

 " Sataa sataa ropisee, kellastuu jo koivun lehti. Pimeäkin tulla ehti.

  Tuvan nurkkaan lämpimään Mirri tuli kehräämään."

Vaan kun ei ole sitä mirriä.