Niin on vaalipäivä iltaan ehtinyt, mitä ilta kertoo sitä odotetaan. Tosin yksin odotan, kun se toinen on tuolla vaalipaikalla päivän istunut, mutta eiköhän se routa porsaan kotiin aja ennemmin tai myöhemmin.

Äänet käytiin antamassa,hienoisen lumisateen saattelemana vaan ei sitä lunta nyt kuitenkaan enemmälti kertynyt jotta tarvis illaksi mennä papan linkoomaan.

Tässäpä olen sänkyni laidalla istunut tämän läppärin kanssa usenan tunnin ajan . Mutta kun sitä ei ole sinut näiden koneiden kanssa, niin ei siitä mistään uudesta mitään tule. Olen kerran tehnyt kuvakirjan ifolorin sivulla ja nyt yritin uutta,mutta ei taito riittänyt joten ladatut kuvat päätin ottaa kuvina. Päätin niin, mutta kun sitten oli ostoskorissa ne kuvat ja myös se kirja. No puhelu tyttärelle, niin se asia selvisi ja sain kirjan poistettua. Sitten tein vielä toisen kuvakasan tilauksen samaan syssyyn. Ostan kansiot erikseen kuten ennenkin, eiköhän ne kuvat niissäkin säily muutaman kymmenen vuoden ajan, sen ajan kuin ihmisten ja paikkojen tietäjät ja tuntijat ovat tolokullaan ja voivat niitä katella.

 Siitähän ne oppineet puhetta pitää, että kannattaisi tehdä kuvat kuviksi, eikä vain tänne koneelle säilöä, tämä kun on niin arvaamaton tallelokero, ettei tiedä milloin on kaikki hukassa. Vaan onhan tästä ollut se hyöty, että paperikuvien hinnat ovat kovasti pudonneet, joten raskii niitä köyhäkin teettää.

Taisi tässä mennä päivä syömättä ja lähes juomattakin, joten jostain rupesi murina kuulumaan niin piti käydä laittaan pannu levylle ja eilen tehtyä lohilaatikkoa lämpeneen, paloihan se vähän pannunpohjaan kun näiltä tärkeiltä hommilta ei joutanu mennä katsomaan. Mutta olihan se hyvää.!!!!!!!!

Jaa, tunnin kuluttua ne alkaisi ne jaaritukset tuolla töllössä, pitää kait se avata ja toisella korvalla kuunnella, ei ne ne broknoosit ja muut ennustukset kovin mielenkiintoisia ole. Mielenkiinto kohdistuu vain siihen ketkä kaksi selviää toiselle kierrokselle, onko sellaiset, että kehtaa sanoa olevansa SUOMALAINEN.  Kuten eräs kaveri kirjoitti ettei kehtaa kohta ulkomailla sanoa, että on suomalainen.