Niin sitä tosiaan käytiin pääkaupunkia taas katsomassa, olihan tuosta jo kaksivuotta vierähtänytkin edellisestä käynnistä,  Aina pitää jotain uutta katsella, toi kauppatorihan on aina ohjelmassa mukana.  Olemme vain sellaisia kulkijoita jotka eivät edeltäpäin suunnittele kohteita, sitten ihmetellään, että missä voisi käydä,

No, meillä on kuitenkin tytär siellä, joka tuntee kaupungin ja osaa aina jotain ehdottaa,

Ateneumissakin piti käydä, ensikerran elämässä, oli jonkin kuuluisuuden taidenäyttely, ei jäänyt nimi edes mieleen.

Toinen kohde jossa käytiin, oli Tamminiemi. Tuo kuuluisa Presidentti Kekkosen asunto. Täysin entisöity ja avattu yleisölle ihailtavaksi.

Tässä se kuuluisa pallotuoli, josta nyt on joku alkanut kopioita valmistaan.

Mikäs se tämä? Nåitä oli eräällä kadulla kaksi kappaletta  säilytettynä, nehän ovat vesiposteja. Enpä ajatellut edeskadun nimee. Tytär voisi kommentoida ja laittaa tiedon. Monen laista kauppaa siellä on, mutta se vaatii kuntoa ja hyviä "jalakoja" että jaksaa rampata katuja. Ei autolla voi puodista puotiin mennä. Kauniit oli ilmat, mutta ei oikein vielä puistossa istumis lämmin, mutta jospa joskus myöhemmin.