Kyllä se kesä sieltä ajallansa saapuu ja jos se sitten oisi lämmintä, eikä hallat uhkaisi marjojen kukintaa. Monen vuorokauden sateiden jälkeen saimme viettää kauniin, aurinkoisen äitienpäivän. Tuuli tosin oli kolea, mutta tuossa suojaisella pihalla oli ihan hyvä makkaraa ja lihaa grillailla ja suolaisen nälkää poistaa, makean syönnin jälkeen.

Ja ennen kaikkea, se lämpö ja läheisyys, rakkaus, jota lapset perheineen jälleen osoittivat, niin äidille, mummolle, kuin anopille. Koen sen sydämestä lähteneeksi, ei tavanvuoksi sanotuksi. En ole mikään puheiden pitäjä, enkä sanojen selittäjä, monessa vajavainen ihminen, mutta kiitollinen siitä, että tällaisena olen tärkeä.

Lasten tekemät kortit ovat ihania, pieni poika oli päällystänyt kaksi pientä rasiaa ja laittanut karkkeja sisään, toisen liimannut korttiin kiinni, Yhteistyö oli toiminut, kortin etusivulla on pienen sisarensa tyttären käden kuva ja nimi.

Pojan tyttäret olivat piirtäneet kortit ja kertoivat ketä niissä kuvissa on.

"Oi kiitos kaikesta minkä soi, Sun armos armosta mulle."

Sitä toivoo, että kaikilla olisi onnellinen , niin äitien- kuin isienpäivä. Mutta tämän raadollisen mailman keskellä, ei läheskään kaikilla sitä ole.  Toisissa kauna ja katkeruus, kateus ja mikä missäkin perheessä sumentaa sen ilon minkä lapset aidolla rakkaudellaan haluavat vanhemmalleen osoittaa.  Kiitollisena jälkikasvustani.