Kovin hitaasti menee eteenpäin nämä vuodatuksen jutut, vieläkään ei saa kuvia laitettua näihin juttuihin.  Olimme eilen linja-auto porukalla Kuusamossa käymässä, Kaatuneiden Omaisten piirin vuosikokouksessa. Oisin tähän muutaman kuvan laittanut, täytyy laittaa ne jälkikäteen.

Menomatkalla auton ikkunan läpi koetin kuvata auringon nousua ja illalla tullessa sen laskua. Kauniin punertavana näkyi taivaanranta, vaan eihän siitä pienellä kameralla mitään ihanuuksia saa, varsinkaan auton lasin läpi.

Olin vähän kahdenvaiheilla, lähdenkö lainkaan mukaan, mutta ajattelin että kuluuhan siinäkin yksi elonpäivä. Ihan kiva reissu silleen, tutustui uusiin ihmisiin ja kyllähän porukkaan sopii aina niitä sanaseppiä ja huumorin ylläpitäjiä ja siinä 5-6 tunnin linja-auto matkalla  ehtii kuulla yhtä ja toista.(siis yhteensuuntaan)

Ruokailussa sattui samaan pöytään  oppineita ikäihmisiä, kaksi koulun rehtoria ja yksi lehtori. Sotaorpoja, eläkkeellä jo olevia. Kaikilla oli samat tutut kokemukset, puutteineen ja kurjuuksineen. Isän kaipuu suurimpana vielä näin pitkän ajan jälkeen.

Samoin se on meillä kaikilla jotka olemme jo lapsena isän menettäneet, olipa menetyksen syy mikä tahansa. Samoin he jotka ovat äidittä eläneet.

Pieniksi ovat jo piirit kutistuneet, muutamien aktiivien voimin tämäkin touhu vielä mennä kituuttaa,periaatteella, että niin kauan ainakin kuin sotaleskiä vielä on keskuudessamme, ne tosin ovat aika vähissä. Sotaorpo toimintahan nyt on oikein vahvistumassa, mutta ikää on jo heilläkin ja näyttää siltä ettei nuoriso ole näistä asioista kiinnostuneet, sehän on ymmärrettävää, sota on heille kaukainen asia , ei heidän kuullen edes ole niitä juttuja enää kerrottu niinkui meidän lapsuus oli niitä juttuja täynnä. Ei juttuja vaan tosi taroita.