Marraskuu on jo ehtinyt näääääääääin pitkälle ja on vasta ensimmäinen oikea pakkaspäivä.  Aamulla oli pakkasta kymmenisen astetta, puut ovat hienoisessa kuurassa samoin ryohikko, mutta lunta ei ole lainkaan. Näin jos jatkuisi jonkin aikaa, niin jäätyisi maat ja mannut oisi metsureillakin kivempi metsissä kulkea eikä isot koneet tekisi pahaa jälkeä  isäntien metsiin.

Minäpä nyt olen tuossa värkännyt muutaman korin, kun eräs ystävä niitä kyseli pitää ne pistää postin vietäväksi. Jotain koetan keksiä joulua odotellessa, jos vaikka systerin kanssa menisi myyjäispaikalle kokeileen josko joku jonkun ostaisi. Systerillä on valtavasti kudonnaisia ja puissa kudottuja tuotteita, niitä kyllä kehtaa esitellä ja joululahjoiksi kaupitella. Limput ja leiväthän ne tekee kauppansa, katsotaan viitsinkö alkaa leipomaan.

Omalle poppoolle kyllä leipoisin vaan näkyy tuo pappa olevan vähän hitaalla sytytyksellä tuon myllyssä käynnin kanssa, vaan jospa niitä ennen joulua jauhoja saisi.  Kuulettaa ne immeiset jo leipovan pipareita ja mitä kukin, vaan kun on tuo ainainen painajainen liiasta syönnistä, niin on pareen tyytyä leipään ja perunoihin, toki höystöjen kera.