On sydän hellä, mi rakastaapi Sua synnin orjaakin, kahleissas.

On silmä kirkas, mi seurajaapi  Sua, lapsi kaukana kodistas.

On korva tarkka, mi kuunteleepi Sun avunhuutoas ainiaan,

 On kieli armas, mi lohduttaapi  Myös syntis-raukkaakin surussaan.

On lähde sulle, sa janoovainen  On leipää nälkäisen syödä--syö.

On pakopaikka, jos ei sua uhkaa  Tuo synnin, kuoleman kolkko yö.

On turvapaikkansa kyyhkyselle, Ja pääskysellekin pesä on.

On rauha sielulle väsyneelle  Ja lepo kurjalle loputon.

 Sä mitäs tarvitset, sielu näistä,  Se riennä kiiruusti ottamaan.

 Sil armo Herran on aina valmis, Hän vielä tarjoopi lahjojaan.

 Oi, tullos Jeesuksen luo, niin löydät  Sä armon, kyllyyden autuuden.

Niin, Jeesus, Jeesus, Hän yksin meille  On kylliks aina ja iäiseen.

Kirjasta Walituita virsiä ja lauluja.

On tässä viimmeisten päivien aikana jälleen muistunut monet, vanhat, rakkaat laulut ja virret mieleeni. Olen niitä itsekseni laulanut yksin ollessani, milloin säkeistön tai useamman.  Välillä on itku kurkkua kuristanut ja laulu on jäänyt siihen.

Niin monenlaista päivää mahtuu ihmisen matkalle, ei ole turha sekään sana, kun puhutaan "murheenlaakson matkamiehistä." sitä se elo on. Onhan niitä iloisiakin päiviä ja hetkiä ja nytkin lauantain ilojuhlaa odotellaan, kun nuorimman tyttäremme tyttären esikoinen kastetaan ja samalla vanhempien avioliitto saa kirkollisen siunauksen. Ovat jo toista vuotta olleet naimisissa.

Mutta Jumala salli tähän odotuksen keskelle, antaa uuden muistutuksen elämän katoavaisuudesta, kun pappaa neljävuotta, vanhempi veljensä nukkui pois.   Vakava sairaus iski niin rajusti, että muutamassa kuukaudessa voimat loppuivat. Seuraava  lauantai on sitten toisenlainen.

Oi Herra, suothan sä minulle  Sun armos  voimaksi matkalle.

Anteeksi anna, mua nosta, kanna, Vie perille.