Noin se ennen kirjoitettiin ja samalla, että se on marttyyrien muistopäivä. Tämä ei taida olla enää mieleen ihmisille, kun on muutettu päivän nimeksi Pyhäinpäivä ja yhdessä seinällämme olevassa seinäkalenterissa ei ole merkitty punaisella kuten muut sunnuntait. Kuinka monta kristittyä meidänkin aikanamme kokee marttyyrikuoleman ja kuinka moni sen kokee tulevaisuudessa. Kovin jumalattomaksi ja raaaksi on ihminen mennyt, kaikki hupi ja hullutus lisääntyy ja peittää alleen omantunnon äänen, ei ole aikaa syventyä Jumalan sanaan, sen nuhteisiin ja lohdutuksiin.
"Turhuuksien turhuus" kaikki on turhuutta auringon alla, kukkaset riemun vie tuoni ja halla. Hetkisen vain ihminen elää ja mikä parasta on ollut, on se työ ja vaiva ollut. Yksi vanha kristitty tapasi sanoa, että vaikka se ihmisen ikä oisi 80-90 vuotta se ei ole mitään iankaikkisuuden rinnalla, hän näin muistutti kuulijoita ajattelemaan aikaa sen jälkeen, kun tämä mainen vaellus päättyy. Se jossain vaiheessa päättyy. Monen kohdalla se on päättynyt kuluneenkin vuoden aikana, aivan yllättäinkin ja lyhyen sairauden jälkeen. Vuosi sitten olin sytyttämässä kynttilän veljeni muistolle kirkossa, nyt oisi mieheni veljen kynttilän vuoro, mutta ei ollut meidän seurakunnan jäsen, tänne tosin uurna laskettiin sukunsa hautaan.
Ne jotka täällä uskossa Tunnusti Herraa Kristusta.
Ne kalliimmaksi katsoivat Taivaiset aarteet, tavarat.
Kuin tämän turhan maailman, Sen kulla, maineen kunnian.
Ei saaneet heitä milloinkaan, Ei vallat, eikä mahdit maan.
Kuvia kunnioittamaan Ja eteen luotuin lankeemaan.
Ei voinee muuta Jumalaa He palvella, kui ainoaa.
Kommentit