Vappuhan on aina ollut kiva vapaapäivä koululaisillakin, mutta lapsuudessani se oli aina perunansiementen nostopäivä. Tuvan lattianalla oli iso kellari  josta nostettiin ja valikoitiin terveitä perunoita siemeneksi  kymmenisen hehtoa, jotka sitten kesäkuun alussa istutettiin lämmenneeseen peltoon aloittamaan   uudensadon kasvatusta.

Vappuahan seuraa äitienpäivä ja se oli maalla merkittävämpi päivä,  Koulun piha oli lakaistu/haravoitu puhtaaksi,  ohjelmat juhlaavarten harjoiteltu, äitien kukat tehty odottamaan .  Äitienpäivän aamuna oli joskus toiveissa saada uusi mekko, uudet sukat ja ehkä kengätkin, pieneksi käyneiden tilalle. Juhlaan kokoontui   koko kylänväki, ei vain äidit.    Koululaiset  esittivät monenlaista ohjelmaa, näytemiä, runoja, laulua,  yksi näytelmä jota esitettiin useammankerran oli "Myrsky ja Päivänpaiste" . olin se vanhamummo jota myrsky riepotteli. 

Nyt olen se mummo, enkä tykkää kun tuulee niin kylmästi, mutta toivossa eletään että se siitä lämpii. Hyvää ja turvallista Vappua.

 Eilen olin kirkossa, Perhemessussa. minulle tuli se tunne että olen vanhauskoinen mutta en pidä sitä pahana. Toivon että moni palaisi raamatunsanan äärelle, ei vain sen lukijaksi, mutta myös tekijäksi.  Itse olen huono lukija ja tekijä, mutta lapsesta saakka  kristillisyyttä harrastanut, oppinut lauluja ja virsiä paljon ja niitä kertaan ajatuksissani  yölläkin valvoissani. Vanhoissa lauluissa on sanomaa, ei vain tyhjää toistoa,  Omistan mm. Axsel Keihäsen Pyhäköululaulukirjoja, on Nuori Siion vuodelta 1939, on sininen laulukirja  ym. 

Ihmettelen sitä, että miksi nämä laulut ei enää kelpaa  ammattilaisille, jotka lapsille lauluja opettavat, miksi pitää säveltää hempeitä  rallatuksia kirkkoonkin esitettäväksi. Pienet lapset kun niihin oppii sitten  jossainvaiheessa aletaan suunnnitteleen  laulukirjojen ja raamatun kieliasun muokkaamista "ymmärrettävään" muotoon.   Olemmeko laiskoja opettamaan  lapsille sanojen sisältöä,   vieraannuttamassa heitä  uskon asioista.  "Siunaa  ja Varjele meitä, korkein kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä Vyöttäen voimalla meitä. heikkoja edessäs "

 Eihän eläkemummolla hätää ole kun on lämmin asunto ja  rahat on vielä ruokaan, vuokraan ja lääkkeisiin riittänyt. Terveyshän meillä ei ole omassakädessä, mutta meillä on lupa sitäkin pyytää, häneltä jolla on valta, sitä antaa tai ottaa pois.  Kiitollisena siitä olen, kun  kuntoni on kohentunut, jaksaa käydä lenkillä ja tehdä näitä  sisähommia, . Onhan minulla tuo "invamopo"  joka otettiin talviteloiltaan  esiin, aurinkoisena päivänä on kiva käydä vähänedempänäkin katselemassa  rantoja ja muita maisemia, 

  Ensiviikolla on sitten "Vappu" ja motoristikirkko, toivottavasti on kaunis ilma ja porukkaa liikkeellä,  alkaa toukokuu joka tietää viljelijöille kiireitä ja raskaita aikoja,   lapsille intoa viimeisiin kouluviikkoihin sitten alkaa kesäloma.

Jatkampa toiste, jos järki juoksis paremmin.  Hyvää päivänjatkoa.

 Jäin miettimään, kuinka paljon on sukuani, tuttuja  ja tuntemattomia näihin kalmistoihin  saateltu.Ensimmäinen jonka muistotilaisuudessa olin, en haudalla, oli kummisetäni, . mummoni veli , syksy 1952.    Sen jälkeen on ollut monet "surujuhlat" joissa olen ollut mukana  oman sukuni ja  mieheni suvun  osalla.     On saateltu naapureita ja sukulaisia  naapuriseurakuntienkin   kalmistoihin.  se on sitä elämän kiertokulkua joka menee Luojan suunnitelmien mukaan,  ja sen joudumme ottamaan vastaan, vaikka se joskus tuntuu väärältä.   On saateltu lapsia ja nuoriakin, uskossa että  Jumala näki hyväksi korjata talteen mailman myrskyistä.  Siihen turvaten ovat esivanhempammekin jaksaneet ottaa surut vastaan  Kun mummonikin sisaruksia  oli yhtenä keväänä kuollut neljä,  muutamanvuoden ikäisinä. Kurkkumädän ja muiden tautien raivotessa.  Ei silloin ollut "terapeutteja" lohduttamassa, oli naapurit ja ystävät ja suuri oli usko Jumalaan, mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta,      Tätä uskoa, tukea ja turvaa toivoisin tämänkin ajan  ihmisille, tämän myllertävän mailman keskellä.  Nykyisin puhutaan "yhteisöllisyydestä" mitä sillä sit kukin tarkoittaa, Ennen se toimi ja yksi hyvä esimerkki siitä oli,    olipa yleinen kutsu tai kirjekutsu, kokoonnuttiin  aamulla varhain surutaloon kahville ja sitten  saattue siunauspaikalle, kirkkoon tai hautausmaalle,  Usein siunaus haudalla oli jo kello yhdeksältä, siis ennen Jumalanpalvelusta.

Näin oli isänikin siunaus 40 asteen pakkasessa ja matkaa oli  lähes kolmekymmentä km. Se yhteisöllisyys usein näkyi siinä,   että  saattoväen ruokailu tapahtui  naapuritalossa, ja taas kahvitukset  surutalossa,  Ei tarvittu suuria saleja vaikka silloin arvostettiin, kunnioitettiin  vainajaa ja kutsujaa, sekin on nykyisin muuttunut niinkuin kaikki muukin

 Tottakait oisi voinut toisinkin käydä, mutta kun se säidensäätäjä  on toinen, emmekä koskaan tiedä muuta kuin minkä näemme.   Miehelläni oli aina pelko, että pellot kuivuu liiaksi eikä siemen idä, kokemusta ehti tulla monenlaisista, niin keväistä kuin syksyistäkin..

Kyllä viljelijä on säiden armoilla jokasuhteessa, monesti vuosikymmenten saatossa tuli mieleen, että  ne tukirahojen kadehtijat voisivat tulla yrittäjäksi, kokeilemaan  sen työn viehätystä,    Mutta leivässä pysyttiin, eikä tarvinnut nälissään nukkumaan mennä, Senverran eläkettäkin saa, että saa ruokaa ja lääkkeitä, joihin menee aikapaljon euroja.  Kiitollisin mielin käyn levolle.  

 Onhan elämässä toki tapahtunut monenlaista kuluneiden vuosien aikana,  kesällä tulee kolmevuotta  mieheni kuolemasta, jäin yksin kotiimme. Paikalle jossa olimme asuneet 60 vuotta, vuoden siinä asuin  lasten perheiden tukemana mutta sitten tuli tilanne eteen, muutanko kylälle lähemmäs palveluita.

Muutin syksyllä -24 rivitaloon  vuokrakolmioon, on kauppa ja posti lähellä, apteekkikin ja sitähän  minunlaiseni tarvii. Jotain palvelua vielä terveysasemalta saa, suurinosa on viety naapurikaupunkiin.  En halua valittaa, vaan kiittää  hyvästä hoidosta  jota olen saanut sairaaloissa, joissa olen joutunut käymään,  Lapset, lähes kaikki, asuvat lähialueilla, pohojanmaalla, ovat tukena ja apuna, kyyditsevät kun tarvetta on ja pääsen käymään  entisessä kodissani heidän kanssaan.

      Sä yksin Jeesus, täytä elämääni. Mua kaiken, kaiken luokses painaa suo.

Ja joka päivä polkuun piirtämääni, Sun pyhä silmäs tutkistellen luo..

     Jos en voi luokses voittajana tulla.Tuon sulle tappioni kuitenkin.

Mä tiedän. onhan haavoihini sulla Parannus täysi. kaikkein armoisin.

    Jos en voi riemuin laulaa kiitoskielin.  Ja ylistellen käydä vastahas.

Sinulle murheen voinhan itkumielin  Vuodattaa, kerjäten sun katsettas.

    Jos en voi  nostaa kirkkauutees suureen  Mun synnin saastuneita kasvojain.

Niin saanhan, Jeesus, jalkojesi juureen, Vajota tyhjänä  ja tahroissain! 

Jospa osaisimme  heittää huolet huomisesta hänen kannettavakseen,  päivä vain ja hetki kerrallaan eteenpäin.

Vain sun veres, Jeesus, on turvana mulla. Mä kurjana siihen nyt turvaudun.                                                                           On ainoa turva se armoitetulla ja varmasti suojaa se ahdistetun (SK 227)

Oi ihmettä, suuresta vaivasta, suureen autuuteen!  Herramme Jeesus on kulkenut  kärsimisen tietä kunniaan, niin mekin jos ynnä Hänen kanssaan kärsimme, tulemme kunniaan Hänen kanssaan.  Eipä todella  tämän nykyisenajan vaivat ole mitään sen kunnian rinnalla, mikä meille ilmoitetaan Room. 8- 17-18. Kuulkaa ystäväni. yrttitarhasta lähtee verinen polku, joka vie Golkatalle ja ennenkuin suuri ristinkantaja ehtii sinne, on hänen koko ruumiinsa haavoja täynnä ja orjantappurakruunu hänen päässänsä.

Kysymykseen mistä syystä näin on tapahtunut ja kuka nämä haavat on Hänelle  tuottanut, vastaa kristuksen henki; !Sinä sait minun  työtätekemään  sinun synneissäsi ja olet tehnyt minulle vaivaa   sinun pahoissa teoissasi" Jes, 43;27. Hän on haavoitettu meidän pahaintekojemme tähden" jne.  Kun Jumalan uhrikaritsa ehtii Golgatalle,  niin  Hänet ylennetään niinkuin MOoses ylensi käärmeen  korvessa.

Siinä ristillä Hän avaa paratiisin suljetut  ovet, oman verensä kautta ja toteuttaa sen katuvaisessa ryövärissä. Kun tämä pyysi kiningasten kuninkaalta," Herra, muista minua kun tulet valtakuntaasi," Jeesus vastasi;" Totisesti sanon minä sinulle; Tänäpäivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Kuinka monelle suurelle syntiselle sitten samassa  paikassa on avautunut paratiisin ovi, sen tietää yksin Jumala Merkkinä siitä kenelle Pyhähenki on saanut avata  tämän veripunaisen oven on se, että niille ihmisille  ristinsaarna  on jäänyt rakkaaksi. "Sillä puhe rististä on hulluus niille jotka kadotetaan, mutta meille jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima." Niin todistaa apostoli Paavali.

Hanhivaara näkyy muistuttaneen usein, kuinka Golgatalla on katettu pöytä kaikillebhengellisesti isooville. Vaikka tosin  lihalle ei ole mitään nautintoa siinä, kun ristillä riippuu vain  alaston ihminen, lukemattomissa haavoissa ja orjantappurakruunu päässä. Johtakoon Kristuksen henki meitä, rakkaat ystävät, usein ristin alttarille uskossa  syömään  ihmisenpojan lihaa ja juomaan hänen vertansa, että uusi ihminen  meissä eläisi, vahvistuisi ja kasvaisi, ja vanha tulisi enemmän ristiinnaulituksi. ettemme tästedes syntiä palvelisi, Room; 6;6 Kuolla synnille ja elää Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. se on todellakin oikeallatavalla  osallisena olemista Ylösnousemisen voimasta.

Muistakaamme aina tätä kiusausten maata läpi kulkeissamme,  että jos korven matka on vaivalloinen, niin sitten alkaa ikuinen lepo. kun matkamme on täällä päättynyt.    Daavidista näemme, kuinka Hän tuntonsa tuskissa on vaikeroinut, niin että hänen leposijansakin  kastui kyynelistään.  MUtta kun hän sai tuntea Jumalan armon voimaa sielussaan, tuli hän iloseksi ja kehoittaa muitakin sanoen;" Riemuitkaat Herrassa ja iloitkaat te vanhurskaat ja kerskatkaat itseänne kaikki te yksivakaiset" Ps,32:11. Toisessa paikassa hän sanoo; "Palvelkaat Herraa pelossa ja iloitkaa vavistuksessa"   Paavali myöskin sanoo " Olkaa toivossa iloiset, Kärsivälliset murheessa," room;12;12

 Nämä kokemukset saattavat olla vieraita monelle kristillisyyden tunnustajalle, että yhtäaikaa on sekä murheen, että ilon hetkiä, niin on kuitenkin Raamatun mukaan. Oikea Jumalanhengen vaikuttama ilo-- kuten murhekkaan-- ei aina ilmesty liikutuksissa, vaan myöskin hiljaisissa kyyneleissä, eivätkä nämä tuntemiset tule vain kerran,  vaan voi seurata niin kauan kuin me tässä ruumiissa olemme. Niiden tuntemisten ei pitäisi korottaa kristittyä, Vaan painaa häntä tomuun. Paavali sai pistimen lihaansa, ettei ilmoitusten ylenpalttisuus häntä Korottaisi. Ystävät, muistakaa minua  ja perhettäni esirukouksin.

Halpa veljenne; Artturi Näsänen Pyhäjoki.

 Tämä kirjoitus oli Kolkuttaja- lehdessä Maaliskuussa 1958. Isäni oli tämän lähettänyt lehdelle elämänsä viimehetkillä . Isä  siirtyi ajasta ikuisuuteen neljäntenä Adventtisunnuntaina, 22 päivä joulukuuta 1957,  42 vuoden ikäisenä.

Lehti sattui käteeni,

Hän auttaa aina vaivoissa, ei suo sun hukkaantua

Tie kukkainen ja ruusuinen, ei aina ole meillä

Mut Jumalaan Ken luottaa vaan, käy aina voiton teillä.

Sen Joosef,Job ja Daavidkin, sai nähdä monta kertaa.

Kun aika oli ankarin ja vaiva vailla vertaa

Niin aikanaan, taas vaivastaan Jumala heidät päästi.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan Rakentaa älykkäästi..

Jos Herra näyttää toisinaan Mun hyljänneenkin, kurjan

Ja maialma jos vihoissaan Osoittaa mielen nurjan.

Taas Jumala on auttava, Ajalla oikealla.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan Ei vaivu tuskan alla

Niin ole,sielu, rohkea, Sun Herras aina voittaa

Maaailma, synti, saatana, Ei voi sua vahingoittaa.

Ne neuvoineen ja juonineen Jo kaasi voima Herran.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan,, Saa voiton, varman kerran.

Jos vaellan mä uskossa Ja tahtohonsa taivun

Ei salli hyvä .Jumala, mä että   vaivaan. vaivun.

Luo uskallus, luo rakkaus  Ja uusi toivo meihin.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan, Ei suutu Herran teihin.

Se vain on oikein vaivainen, Itselleen tuskaa tuottaa

Ken hylkää Herran ylhäisen Ja maailmahan luottaa.

Meil auttaja, Vapahtaja, On aina Jumalamme.

Ken uskoo se, saa autuuden Ja turvassa on  Aamen.

Edellinen virsikirjan painos , numero327.

Kirjoitin tämän vanhan, rakkaan virren tänne kysyäkseni, mitä tässä on pahaa ja Jumalansanan vastaista, että tätä ei ole voitu laittaa nykyiseen virsikirjaan.

  Vaikka tämä nykyinen painos on ollut jo käytössä kauan, en ole siihen isommin tutustunut. Osaan tämän ja paljon muita , niin sanotusti ulkoa, ja niitä mielessäni luen . Yövuoteellakin, kun ei uni tule. lueskelen  ajatuksissani.. Vanhat painokset on kotikäytössä.

 Kinkereillä  aloin etsimään tätä virttä, etsin ja etsin, Ei sitä siinä ole. Surullista, että vakavat ja puhuttelevat virret on jätetty pois ja tilalle tuotu kaikkea kevyempää.

Miks vaikerit: mistä nyt mulle., on ruokani  vaatteheni.

Ne siunaapi Herrasi sulle, Hän tuntee sun tarpehesi.

Saat kyllä sä kuormia kantaa, Vaan aina hän apunsa antaa.

On puutteessa turvanasi

Kas linnut ei kylvä, ei niitä  Vaan ruokansa niilläkin on,

Miks et   tahdo oppia siitä. Miks niin olet uskomaton.

Sä jalompi lintua lienet, Miks Hän, joka  muistaapi pienet

Ois sinusta huolimaton.

Ei kehrätä voi kedon kukka,  Vaan ei ole purppurakaan..

Niin kaunis kuin nurmien nukka, Kuin lilja on kukkiessaan.

Ei Salomo istuimellansa, Niin loistanut vaattehissansa,

Kuin loistaapi kukkanen maan.

Kas, sillekkin  Luojamme verhon, Näin  kallihin, kaunihin suo.

Mi, tänään on riemuna perhon, Vaan huominen surman jo tuo.

Näin sinutko jättäisi huolees,Ja eikö  Hän katsoisi puolees.

Hän antinsa sullekkin suo.

Tämän maailman myrskyn ja pauhinan keskellä löytyy  raamatun lehdiltä ja vanhoista virsi,-ja laulukirjoista.  lohdullisia  vietejä. Tämänajan viestit tiedotusvälneissä on vain pelottelua,  joilla ihmiset masennetaan ja saatetaan kauhun valtaan. Sehän on kyllä jo ennustettu asia, että ihmiset pelkää, mikä maanpiiriä kohtaa..