Sisaret ja veljet Herrassa, teitä tervehdin huonouteni tunnossa,  ontuva olen ja heikko kulkija.

Vain sun veres, Jeesus, on turvana mulla. Mä kurjana siihen nyt turvaudun.                                                                           On ainoa turva se armoitetulla ja varmasti suojaa se ahdistetun (SK 227)

Oi ihmettä, suuresta vaivasta, suureen autuuteen!  Herramme Jeesus on kulkenut  kärsimisen tietä kunniaan, niin mekin jos ynnä Hänen kanssaan kärsimme, tulemme kunniaan Hänen kanssaan.  Eipä todella  tämän nykyisenajan vaivat ole mitään sen kunnian rinnalla, mikä meille ilmoitetaan Room. 8- 17-18. Kuulkaa ystäväni. yrttitarhasta lähtee verinen polku, joka vie Golkatalle ja ennenkuin suuri ristinkantaja ehtii sinne, on hänen koko ruumiinsa haavoja täynnä ja orjantappurakruunu hänen päässänsä.

Kysymykseen mistä syystä näin on tapahtunut ja kuka nämä haavat on Hänelle  tuottanut, vastaa kristuksen henki; !Sinä sait minun  työtätekemään  sinun synneissäsi ja olet tehnyt minulle vaivaa   sinun pahoissa teoissasi" Jes, 43;27. Hän on haavoitettu meidän pahaintekojemme tähden" jne.  Kun Jumalan uhrikaritsa ehtii Golgatalle,  niin  Hänet ylennetään niinkuin MOoses ylensi käärmeen  korvessa.

Siinä ristillä Hän avaa paratiisin suljetut  ovet, oman verensä kautta ja toteuttaa sen katuvaisessa ryövärissä. Kun tämä pyysi kiningasten kuninkaalta," Herra, muista minua kun tulet valtakuntaasi," Jeesus vastasi;" Totisesti sanon minä sinulle; Tänäpäivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Kuinka monelle suurelle syntiselle sitten samassa  paikassa on avautunut paratiisin ovi, sen tietää yksin Jumala Merkkinä siitä kenelle Pyhähenki on saanut avata  tämän veripunaisen oven on se, että niille ihmisille  ristinsaarna  on jäänyt rakkaaksi. "Sillä puhe rististä on hulluus niille jotka kadotetaan, mutta meille jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima." Niin todistaa apostoli Paavali.

Hanhivaara näkyy muistuttaneen usein, kuinka Golgatalla on katettu pöytä kaikillebhengellisesti isooville. Vaikka tosin  lihalle ei ole mitään nautintoa siinä, kun ristillä riippuu vain  alaston ihminen, lukemattomissa haavoissa ja orjantappurakruunu päässä. Johtakoon Kristuksen henki meitä, rakkaat ystävät, usein ristin alttarille uskossa  syömään  ihmisenpojan lihaa ja juomaan hänen vertansa, että uusi ihminen  meissä eläisi, vahvistuisi ja kasvaisi, ja vanha tulisi enemmän ristiinnaulituksi. ettemme tästedes syntiä palvelisi, Room; 6;6 Kuolla synnille ja elää Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. se on todellakin oikeallatavalla  osallisena olemista Ylösnousemisen voimasta.

Muistakaamme aina tätä kiusausten maata läpi kulkeissamme,  että jos korven matka on vaivalloinen, niin sitten alkaa ikuinen lepo. kun matkamme on täällä päättynyt.    Daavidista näemme, kuinka Hän tuntonsa tuskissa on vaikeroinut, niin että hänen leposijansakin  kastui kyynelistään.  MUtta kun hän sai tuntea Jumalan armon voimaa sielussaan, tuli hän iloseksi ja kehoittaa muitakin sanoen;" Riemuitkaat Herrassa ja iloitkaat te vanhurskaat ja kerskatkaat itseänne kaikki te yksivakaiset" Ps,32:11. Toisessa paikassa hän sanoo; "Palvelkaat Herraa pelossa ja iloitkaa vavistuksessa"   Paavali myöskin sanoo " Olkaa toivossa iloiset, Kärsivälliset murheessa," room;12;12

 Nämä kokemukset saattavat olla vieraita monelle kristillisyyden tunnustajalle, että yhtäaikaa on sekä murheen, että ilon hetkiä, niin on kuitenkin Raamatun mukaan. Oikea Jumalanhengen vaikuttama ilo-- kuten murhekkaan-- ei aina ilmesty liikutuksissa, vaan myöskin hiljaisissa kyyneleissä, eivätkä nämä tuntemiset tule vain kerran,  vaan voi seurata niin kauan kuin me tässä ruumiissa olemme. Niiden tuntemisten ei pitäisi korottaa kristittyä, Vaan painaa häntä tomuun. Paavali sai pistimen lihaansa, ettei ilmoitusten ylenpalttisuus häntä Korottaisi. Ystävät, muistakaa minua  ja perhettäni esirukouksin.

Halpa veljenne; Artturi Näsänen Pyhäjoki.

 Tämä kirjoitus oli Kolkuttaja- lehdessä Maaliskuussa 1958. Isäni oli tämän lähettänyt lehdelle elämänsä viimehetkillä . Isä  siirtyi ajasta ikuisuuteen neljäntenä Adventtisunnuntaina, 22 päivä joulukuuta 1957,  42 vuoden ikäisenä.

Lehti sattui käteeni,

Iloitse, sielu Herrassa,  Ja ole turvattuna.

Hän auttaa aina vaivoissa, ei suo sun hukkaantua

Tie kukkainen ja ruusuinen, ei aina ole meillä

Mut Jumalaan Ken luottaa vaan, käy aina voiton teillä.

 

Sen Joosef,Job ja Daavidkin, sai nähdä monta kertaa.

Kun aika oli ankarin ja vaiva vailla vertaa

Niin aikanaan, taas vaivastaan Jumala heidät päästi.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan Rakentaa älykkäästi..

 

Jos Herra näyttää toisinaan Mun hyljänneenkin, kurjan

Ja maialma jos vihoissaan Osoittaa mielen nurjan.

Taas Jumala on auttava, Ajalla oikealla.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan Ei vaivu tuskan alla

 

Niin ole,sielu, rohkea, Sun Herras aina voittaa

Maaailma, synti, saatana, Ei voi sua vahingoittaa.

Ne neuvoineen ja juonineen Jo kaasi voima Herran.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan,, Saa voiton, varman kerran.

 

Jos vaellan mä uskossa Ja tahtohonsa taivun

Ei salli hyvä .Jumala, mä että   vaivaan. vaivun.

Luo uskallus, luo rakkaus  Ja uusi toivo meihin.

Ken Jumalaan, luottaapi vaan, Ei suutu Herran teihin.

 

Se vain on oikein vaivainen, Itselleen tuskaa tuottaa

Ken hylkää Herran ylhäisen Ja maailmahan luottaa.

Meil auttaja, Vapahtaja, On aina Jumalamme.

Ken uskoo se, saa autuuden Ja turvassa on  Aamen.

Edellinen virsikirjan painos , numero327.

Kirjoitin tämän vanhan, rakkaan virren tänne kysyäkseni, mitä tässä on pahaa ja Jumalansanan vastaista, että tätä ei ole voitu laittaa nykyiseen virsikirjaan.

  Vaikka tämä nykyinen painos on ollut jo käytössä kauan, en ole siihen isommin tutustunut. Osaan tämän ja paljon muita , niin sanotusti ulkoa, ja niitä mielessäni luen . Yövuoteellakin, kun ei uni tule. lueskelen  ajatuksissani.. Vanhat painokset on kotikäytössä.

 Kinkereillä  aloin etsimään tätä virttä, etsin ja etsin, Ei sitä siinä ole. Surullista, että vakavat ja puhuttelevat virret on jätetty pois ja tilalle tuotu kaikkea kevyempää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miks vaikerit: mistä nyt mulle., on ruokani  vaatteheni.

Ne siunaapi Herrasi sulle, Hän tuntee sun tarpehesi.

Saat kyllä sä kuormia kantaa, Vaan aina hän apunsa antaa.

On puutteessa turvanasi

Kas linnut ei kylvä, ei niitä  Vaan ruokansa niilläkin on,

Miks et   tahdo oppia siitä. Miks niin olet uskomaton.

Sä jalompi lintua lienet, Miks Hän, joka  muistaapi pienet

Ois sinusta huolimaton.

Ei kehrätä voi kedon kukka,  Vaan ei ole purppurakaan..

Niin kaunis kuin nurmien nukka, Kuin lilja on kukkiessaan.

Ei Salomo istuimellansa, Niin loistanut vaattehissansa,

Kuin loistaapi kukkanen maan.

Kas, sillekkin  Luojamme verhon, Näin  kallihin, kaunihin suo.

Mi, tänään on riemuna perhon, Vaan huominen surman jo tuo.

Näin sinutko jättäisi huolees,Ja eikö  Hän katsoisi puolees.

Hän antinsa sullekkin suo.

Tämän maailman myrskyn ja pauhinan keskellä löytyy  raamatun lehdiltä ja vanhoista virsi,-ja laulukirjoista.  lohdullisia  vietejä. Tämänajan viestit tiedotusvälneissä on vain pelottelua,  joilla ihmiset masennetaan ja saatetaan kauhun valtaan. Sehän on kyllä jo ennustettu asia, että ihmiset pelkää, mikä maanpiiriä kohtaa..

Lokakuussa lotisee, sataa, sataa ropisee.  Meillä on ollut pitkä ja kaunis syksy, Ruska on kestänyt kauan ja kukkia vielä  seinustalla kukssa, tämän äitienpäivä hortenssian toin jo aiemmin sisälle ja se jaksaa  mummoa ilahduttaa, Kukat ovat säilyneet ja monta isoa nuppua on auleamassa. Jospa säilyisi talven yli.

 

 

Hyvää huomenta vaan, vielä on poutainen aamu vaikka sateita ovat ennustaneet. Tuossa on oudosti , mutta kivasti näkyvissä syksynmerkit.  vähän kaukaa kuvattu hämäränä päivänä. Aurinkoisena päivänä oli todella kaunis..