2019%20kes%C3%A4n%20kukat%20014.jpg

Näin on kesä kulunut elokuulle saakka ja sekin jo hyvällä alulla. Taisin kevään rippijuhlista viimeksi juttua vääntää, monenlaista on sen jälkeen tapahtunut, monta askelta otettu  kyykitty ja oiottu selkää.

Heinäkuun alussa oli Nivalan herättäjä juhlat, josta kuva, olimme lauantaipäivän paikalla, sunnuntaille oli toinen tilaisuus.  Paljon oli väkeä kertynyt seurapaikalle, se vain on silmiinpistävää, että väki on iäkästä , onko talkoolaisia ja toimijoita tulevaisuudessa. Se on valtava ponnistus järjestää tuollaiset "pidot"

2019%20kes%C3%A4n%20kukat%20009.jpg

Vielä on perinteen jatkajia, "Körttipastillit"tekivät kauppansa. Mutta onko seurojen oikeilla puhujilla jatkajia, kun nyt  jo on raamattu heitetty syrjään ja kerrotaan tarinoita ja muistellaan sitä ja tätä matkan varrelta Yksikään puhuja ei lukenut tekstiä, ja seurathan ovat tarkoitetut Jumalansanan tutkistelua varten.mansikoit%20ym%20001.jpg

 Vaarin mansikkamaa on tuottanut satoa kovasti, mutta on se vaatinut työtäkin, kastelua ja rikkaruohojen kitkentää. On saatu itselle ja lasten perheille marjoja pakkaseenOlivia%203v%20011.jpg

Olivia tyttären kolmivuotis synttäreitäkin vietettii ja syötiin näin ihanaa kakkua.

Kurikkaloma%20001.jpg

Sitten tuli jälleen aika tehdä se perheen motoristireissu. Motoristimiehet ovat vähentyneet, mutta autoja ja vaunuja useampia  ja mökkejä varattuna tarpeeksi, 42 hekilöä suuntasi matkansa Kurikkaan , Pitkämönrantaan  Neljän vuorokauden reissulle. Siellä nuoriso ui, suppaili, pelattiin mölökkyä ja petankia ja tietysti laitettiin porukalla ruokaa ja nautittiin yhdessäolosta