Näinhän se on, ei ole kestävää tämä maallinen mammona, tavara ja mainen kunnia ja kuitenkin niitä ihmis poloiset kerää ja ahnehtii, aina vain lisää. Mikään ei riitä, mitä enemmän sinulla on lisää pitää saada, näin on köyhällä ja rikkaalla. Rikas nauttii rahoista ja pelkää niiden vähenemistä, köyhä kantaa huolta omastaan , että sitä voi joskus tarvita, mitään ei voi pois heittää.

Virren tekijä laulaa: " Kun ruoste koi ja aika syö, Muun kaiken kokonansa, Kun usein raukee ihmistyö Jo kohta alkaissansa, Kun maa ja taivas hukkuupi Ja häviääpi kerran, Niin horjumaton iäti On pyhä sana Herran..

Ei raukene vanhuudessa Tää sana armas, pyhä, Polvesta polveen samaa vaan Suo voimaa, rauhaa yhä. Se täydessä on voimassa, Kun luonto kaikki hajoo, Ei siitä katoo rahtua, Maa,taivas vaikka vajoo.

Ah, sana kallis iäinen  Hyljätty monta kertaa, Ei mikään tieto maallinen, Voi sulle vetää vertaa. Lujempaa turvaa meille ken Voi tuoda mistään muusta, Kuin armon sana ikuinen Mi lähti Herran suusta."

Siinä on parempi ja luotettavampi turva ihmiselle, kuin katoava kulta, sen turvissa voi ylittää viimeisen virran, kun se aika jokaiselle joskus koittaa. Sitä ei kukaan pakoon pääse, eikä silloin kysytä maallisia titteleitä eikä omaisuuden määrää..