Eipä ruusut ja kukkaset kaunistaneet, täällä eloni polkuja. koska vieras on maa jota käyskentelen, köyhä Jeesuksen morsian.

 Mutta toivossa odotan ja kuuntelen, jos ne taivaiset harput jo sois. Että ylkä jo noutavi morsiamen, täältä surujen alhosta pois.

  Eikä leivot ja pääskyset taivahan, täällä viihtyä taidakaan, mutta ilolla ne hyvästi jättää vaan, tään kylmän ja kyynelten maan.

  Jossa monet on murheet ja kiusaukset, että heikko jo uupua vois, Mutta Jeesus on turvana omilleen, myrskyinkin taistelois.

  Mutta usein jo pelkokin saavuttaa, jos mä uupunen matkalla, että saapuuko purteni milloinkaan, sinne autuuden satamaan.

  Mutta uskolla vaikkapaheikolla, riennän Golkatan lähteelle, jossa pesty on pukuni puhtaaksi, vaikka oli niin saastainen.

  Sillä kelpaan ylkäni rinnalle, enkeleitten seurahan, jossa laulan ja soittelen kantelein, Jumalalleni kiitosta.

 Siionin matkalaulut 185.

Äitini lauloi kasetille tuttuja hengellisiä lauluja, ei hän laulaja ollut vaan sievällä äänellään lauloi sydämensä halusta.  Kaksi vuotta syöpää sairastettuaan hän sai päättää matkansa 4.2.1991. Oli kynttilän päivän ilta , kun valvoimme hänen vuoteensa vierellä. 

 Muisto kaunis elää.