Eilisiltana saimme viettää synttäreitä, toiseksi nuorimman poikamme luona, niin se ikä karttuu lapsillekkin, nelikymppiset ovat ohi nuorinta lukuunottamatta. Kolme on jo ohittanut viidenkympin paalunkin,  näin se aika kuluu.  Paljon oli sukua ja ystäviä koolla, paljon oli sauna- ja grilli-iltaan leivottu ja laitettu. Puolenyön jälkeen me vanhat olimme jo kotona, kun muut jäivät juhlia jatkamaan.  Nyt odottelen muutamia juhlijoita saapuvaksi tänne, jauhelihaperunat kiehuu ja kiisselikin keitetty näin viikonlopun kunniaksi.

  Jotain aina mahtuu matkan varrelle  sellaista joka ei vanhan mieleen ole, ei voi ymmärtää, että joku nauttii hirveestä metelistä ja vielä kirkossa.  En ole koskaan konserteissa käynyt, mutta illalla siinä naisporukka sai mukaansa kun juhlien välillä käytiin kirkossa kuuntelemassa  erästä tunnettua artistia. Kyllä seurasin, että montako laulua on vielä jäljellä,   tuli siinä mieleen Aamoksen kirjan sanat; " Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa."

 Aikoinaan eräs uskovainen isä kyytisi tyttäriensä toivomuksesta heitä johonkin  kirkon  nuorten tapahtumiin, hän joskus sanoi, että onko tämä aika niin kova, että pitää noin kovaa sanoa. Näitä muistelin ja mietin siinä joukon mukana istuissa, kun sanoista ei mitään selvää saanut, outoja, uusia sävellyksiä.   Että tällainen konserttivieras olen ja tällaisena pysyn, taisi olla ensimmäinen ja viimeinen. Edellisyönä unissani kuulin, niin kaunista laulua, kun jostain kuului matkalaulut