Omien ajatusteni sekamelskan keskellä, avasin vanhan kirjan, Valituita virsiä ja lauluja, että jos sieltä avautuisi vastaus mielessäni pyöriviin ajatuksiin. Monesti miettii esimerkiksi sitä, kun paljon puhutaan uskontojen uhreista. Mitä he ovat??  Eiköhän niitä löydy jokaisesta ryhmästä, jokaisesta lahkosta ja joukkiosta. Yksi kärsii yhden- toinen toisen asian ja mielipiteen vuoksi. Kuka voi sanoa, että tämä on oikein, tuo väärin. Ainoastaan raamatun sana on oikein jos me saisimme voiman ja ymmärryksen uskoa se sellaisena, ilman omia selityksiä. Raamattu neuvoo niinkin, että pidä se mikä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi.  ja myös, pidä se minkä olet oppinut ja olet varma, keiltä olet sen oppinut. Näin vapaasti muistellen sanottuna. On siellä sana sellainenkin, että usko ainoastaan, niin sinä pelastut ja sinun huonekuntas.

Puutteita ja vajavaisuuksia löytyy jokaisen kristityn elämästä ja vaelluksesta, mutta emme saisi niitä katsoa , emme saisi edes tuijottaa omaa syntisyyttämme, vaan nostaa katse uskon alkajaan ja päättäjään, Jeesukseen Kristukseen ja seurata hänen antamaansa esikuvaa.

En malta olla kirjoittamatta tähän tuota Roseniuksen sanoittamaa laulua, kun tiedän että kaikilla ei ole tuota kirjaa josta sen voisi lukea.

Jumalan syömen armoon, Min Jeesus kuollessaan Avasi meille kerran Syvissä haavoissaan, Uskoni, autuuteni Pelotta perustan Ja elän turvallisna Liitossa Jumalan.

Syömeni omaan armoon Mä ennen perustin, Vaan syntituskissani Rauhani kadotin, Kun tunteita vaan riitti, Ol varma autuuten, Vaan tunteen haihtuessa Men autuus yksin tein.

Sielussain yötä, päivää Alati vaihteli Ja sanan riemujuoma Mun usein hurmasi, Vaan kun se kylmäks jätti, Ol poissa riemukin Ja lapsen oikeuttan , syvästi epäilin.

Vaan Jumalalle kiitos! Nyt syyn mä ymmärrän Ja kalliolla tyynnä Turvassa lepäjän, Mä turvaan siihen armoon, Min Jeesus kuollessaan Avasi mulle kerran Syvissä haavoissaan.

Kyl sana vielä saapi Tunteeni vaihtumaan, Oon tänään lämmin, hellä- taas kylmä, kuollut vaan, Mutt Jumalani luona Ei armo vaihdukaan, Siis valheitapa sydämen  En enää uskokaan.

 Se omaisuus, min Jeesus Mull hankki verellään, Se autuudeks kyll riittää, -sen varaan yksin jään. Se on se kiinnekirja, Min Jeesus vahvisti Ja kuolintuskissansa, Verellään kirjoitti.

Katsota taivahasta Ei vaihteluita maan Uus liitto rikkomatta Siel pysyy ainiaan, Mä olen sovitettu vaik miltä tuntuiskin Ja kiinnekirjahani Nyt yksin luotankin.

 

 " Siihen luottaa saa, siihen turvatkaa, ristintiellä Kristuksessa riemuitkaa."