Näin se on, yksi on joka säätää ja katsoo mikä on meidän parhaaksemme. Kovin siinä jo huokailtiin, että eikö niitä sateita tullut tulee vesipula ennen kevättä. No turha oli sekin huoli ja huokailu, satoi märkää lunta lähes kaksikymmentä senttiä ja sit tulikin kymmenenasteen lämpötila ja vesisateet. Lumet suli ja veden pinta ojissa kohosi, eiköhän ne pellotkin kostuneet jotta paremmin kynnöt onnistuu.

Sitäpä tässä välillä miettii, onko kaikki suru ja tuska tarpeellista, miksi sitä on niin paljon. Kyllä kait se on Jumalan rakkautta meitä syntisiä kohtaan, hän haluaa muistuttaa ettei terveytemme, ei päiviemme määrä ole omassa vallassamme, niin monta ikävää tarinaa kuuluu ympäriltä.  Jossain pienten lasten äiti sairastaa vakavaa sairautta, voimia perheelle. Jossain jäi pienet lapset orvoksi, kun äidin vei tuo vaikea tauti. Surua riittää. Toiset kaipaavat kadoksissa olevia omaisiaan, tuska puristaa rintaa. Mikä on milloinkin katoamisen syy, miksi lähdetään.? Onko mailma niin paha ? Onko mailma niin saastunut, ettei ihmisen terveys kestä ei fyysinen eikä henkinen terveys.

Mutta Hän joka kaiken näkee ja kuulee, on luvannut auttaa sitä joka hänen tykönsä tulee. Se apu vaan ei aina ole sitä mitä me häneltä odotamme ja pidämme itsellemme ja läheisille oikeana vaihtoehtona.

Tyydy sielu Herran tahtohon, auttajas Hän uskollinen on,  tähän meidän on tyytyminen. Eräs ystävä kyseli miten minä olen suruista selvinnyt, en voinut muuta kuin sanoa sen, että ne on ylhäältä näin määrätty ja me ei niitä voida muuksi muuttaa vaikka kuinka haluaisimme. Eihän ne muistoista lähde, eikä tarvi lähteä,  "Ah johto Herran on parhain mulle, suo kaiken mulle Hän mittaamalla. Mutta ei pisaraakaan liikaa."Voimia kaikille murheiden keskelle.

Tällaista mietintää tällä kertaa,