Olen muistojen helminauhaa pyöritellessä miettinyt, kuinka onkaan sairaudet ja varsinkin niiden hoito muuttunut, sitten tuon 1950 ja 1960 luvun vaihteen jälkeen.

  Tuolloin oli tuberkuloosi eri muodoissaan hyvin yleinen sairaus, mutta siihen oli jo keksitty lääkkeet ja leikkaukset. Monesti kuitenkin sairaus oli jo liian pikällä, silloin kun se havaittiin, sitä sanottiinkin ,että sen kirous oli se,ettei siinä ollut kipuja aivan kuten nykyisin syöpäsairauksien alkuaikoina. Monta nuorta oli Satalinnassakin joilla oli keuhkot reikiä täynnä, kaikki eivät selvinneet enää.

  Silloin olivat nämä Pienois tröntkenkuvaukset käytössä ja niissä löytyi nuo keuhkosairaudet, Minunkin ollessani Satalinnassa, tuli Kainuusta linja-auto lasti potilaita erään kuvaus kierroksen jälkeen, satalinna taisi olla suurin parantola Suomessa ja siellä hoidettiin myös lapsia, Oulun seudultakin tuotiin vastasyntynyt pienokainen joka oli saanut tartunnan jo ennen syntymää.

 Mutta se sairaus saattoi olla muuallakin kuin keuhkoissa. Oli vatsassa, munuaisissa, luustossa, ihossa, aivan kuten tänäpäivänä syöpä.

  Mutta se hoito jos se oli selkärangassa. Huh Huh. Oli useampi henkilö meidänkin osastolla, joka oli naisten osasto, jotka olivat selän vahvistusleikkauksen jälkeen maanneet 3-5;n vuotta selällään kipsikaukalossa. Siis potilaalle valettiin selän päälle kipsi kaukalo, oli varmasti sopiva, se kaukalo kuivatettiin ja pehmustettiin vähän vanulla, sitten potilas siihen makaamaan. Itse et voinut siitä nousta, ei kääntyä, ilman tyynyä siinä makaat samassa asennossa yöt, päivät.

  Siinä selälläs maaten syöt ja juot, hoitajat käänsi joskus vatsalleen, ottivat kipsin alta pois, paareilla käyttivät kylvyssä, ja aamuin pesivät siinä vuoteella. Se oli sen ajan hoitoa, en tiedä miten siihenkin jaksoi ihminen alistua.  Yksikin äiti, jolla oli viisi vuotias poika kotona, kävi isänsä kansa aina joskus äitiä katsomassa, hänkin oli jo kolme vuotta maannut kaukalossa, hän sai rueta sitten vähän nouseen ylös jo itse, Hän keräsi kaukalon ja muut kamppeensa ja lähti kotiin, että voihan hän kotonakin maata.

 Tuovi, 50;nen yksinäinen nainen oli maannut jo viisi vuotta, hän oli ahkera käsitöiden tekijä. Hän siinä maatessa kutoi sisarensa neljälle pojalle villatakit, joululahjaksi. Yksiväriset, erilaisilla kuvioilla, siinä kutoi osat, pingoitti kappaleet nuppineuloilla levylle, joku aina kasteli hälle pyyhkeen siihen päälle. Kuivatti, ompeli. Hän oli ahkera ja osaansa tyytyväinen ihminen. Virkkasi nenäliinan reunapitsit ja muut siinä maatessa.