Niin, kaiholla jälleen muistelen aikaa vuosien taakse, aikaa jolloin pyhä oli pyhää.  Kuinka kaipaankaan niitä aikoja, kun kokoonnuttiin  erilaisiin tilaisuuksiin, hengellisiin seuroihin, muistotilaisuuksiin, häihin, ristiäisiin  jne. Sanoma ja laulujen sanat olivat puhuttelevia, sävelet kauniita.  Mitä on musiikki tänä päivänä, onko nyt se aika josta raamatussa sanotaan, "vie pois minun edestäni virttesi pauhina  en tahdo kuulla sinun harppujesi huminaa," vapaasti muistellen tuon.
  Aikoinaan eräs kristitty isä, ystävämme,  pli kyydinnyt  tyttäriään naapurikaupunkiin uudenvuoden Gospelkonserttiin, hän sitten ihmetteli sitä, että onko tämä aika niin kovaa että pitää musiikkikin tuoda noin kovaa esiin.  Monestihan noissa sanoituksissa voi olla joku hyväkin sanoma mutta mitä se auttaa, jos se hukkuu soittimien pauhuun,  korvia huumaavaan meteliin.  Onko tarkoituskin se, että ei sanoma menisikään perille, vaan oltais kuin hurmiossa suurissa porukoissa,  Jälleen lähestyy se Turun suuri tapahtuma, miksi sinne mennään, voisin kysyä, siksikö, kun muutkin menee.
Kuinka moni noissa tilaisuuksissa on todella herätystä saanut, kuinka moni on alkanut sen rikkaan nuorukaisen tavoin kyselemään, mitä minun pitää tehdä että minä pelastuisin.  Onko ne tilaisuuksia joissa vakuutetaan rauhaa, ei mitään hätää. Puhutaan armollisesta Jumalasta. Jääkö sanomatta se raamatun sana, kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.  Laulaahan virrentekijäkin.

"Kadotuksen kartat vaan, jos taivut parannukseen. Uskot avun antajaan. Kristuksen lunastukseen, Kun sä elät uskossa, autuuden saat kuolossa.  Herää, nouse valvomaan, ole aina valmis."