sekalaista 010.JPG

"Päivä iltahan sammuu jo tuolla, tuuli tyyntyvi metsikön helmaan."

Monen kirjava voi illan taivas olla, monen kirjava voi olla ihmiselokin. On kirkkaita päiviä ja pilvien verhoamia. On itkun ja ilon hetkiä. Myötä ja vastamaata.  Kaikki on katsottu tarpeelliseksi.

"Enkö Herraa, Jumalaani  Riemuvirsin kiittäisi.

Enkö suurta auttajaani , Ylistäisi hartaasti.

Katso sulaa rakkautta, Ompi sydän Jumalan.

Lapsiansa kohtahan.  Pohjatonta laupeutta .

Kaikki loppuu aikanaan, Armonsa ei milloinkaan."

Olen tässä viimmeaikoina miettinyt sellaista asiaa ja aihetta,  kun aina puhutaan äidin sydämestä, äidin rakkaudesta, rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Miksei puhuta isän rakkaudesta ?, Äitejäkin on monenlaisia, ehkä kaikki rakastaa lastaan, mutta ei ole taitoa kasvattaa ja ohjata heitä, En sano tätä sillä, että itse oisin onnistunut,   Isiä syrjitään erotilanteissakin, äidit saa lapset, sitten kun tulee ongelmia eteen, sitten kelpaa  se isä pelastajaksi, tueksi ja turvaksi.

 Olen muistellut tuota edellä olevaa virttä ja sen yhtä säkeistöä.

"Niinkuin isä ei voi kieltää, Rakkautta lapseltaan,

Vaikka, noutain omaa mieltä, Eksyykin se toisinaan.

Niin myös Herra kurittaapi, Rakkauden vitsalla, Eikä koston miekalla.

 Anteeks katuvainen saapi, Kaikki loppuu aikanaan, Armonsa ei milloinkaan."

Näin ihanasti meille virrentekijä kuvaa Taivaallisen isän rakkautta ja ymmärtämystä, meitä heikkoja ja lankeevaisia lapsiaan kohtaan. Ja sitä samaa  lämpöä ja rakkautta on monen maallisenkin isän sydämessä, erehtyneitä  ja langenneita lapsiaan kohtaan.  Rakkautta ja voimia jokaiselle vanhemmalle.

" Onhan Isän nimi sulla, Niin myös Isän rakkaus. Herra, suo mun luokses tulla.

Kuule lapses rukous. Auta, että armostasi, Täällä  aina, päivin, öin.

Ajatuksin, puhein, töin. Etsisin sun kasvojasi,

Ja kun loppuu aika tää, Iät saan sua ylistää."

virrestä 417. edellinen painos.