Näin on sunnuntai iltaan ehtinyt, menoa ja meininkiä on taas riittänyt liiankin kanssa. Kyllä pitäisi oppia jostain luopumaan ja jotain juttuja väliin jättämään.

Meitä kehoitetaan käymään kirkossa, osallistumaan yhteiseen Jumalanpalvelukseen, mutta nekin reissut voivat olla pettymyksiä, ainakin minulle ja  ainakin tänään. No epäillähän osasin, kun sitä oikein mainostettiin "Suomalaisena " messuna. Laulua ja meteliä riitti, soittoa ja vauhtia kuin tanssaipaikalla, ilman tanssia kuitenkin.

Yhden vanhan ystävän kanssa siinä kahvipaikalla juttelin, kyllä oli hänkin sitä mieltä, että ei kirkkoon tuollainen sovi, jonnekkin muualle. Onhan kaikenlaisia muita tiloja, miksi pitää kirkkoon tuoda.

Olihan sinne oikein kutsuttu kunnan ja seurakunnan luottamushenkilöt mukaan ja sitten keskusteluun yhteisistä asioista ja suunnitelmista.

Kuinka moni nautti, kuinka moni koki sen oikeaksi jumalanpalvelukseksi, mitä jäi käteen.?

Kotiin kun tultiin oli vieraat jo tulleet ja keittäneet kahvitkin valmiiksi, joten pullaa pöytään ja juttu alkoi. Kiitos vieraille.

Sit vielä käytiin toisenlaisessa messussa, jossa on silloin tällöin käyty. Miksi sitä on kuin vieras joka paikassa, ei tunne omakseen, Muistot, lapsuuden kokemumukset ja muistot ovat kait niin tiukkaan juurtuneet sisimpään, että ei voi uuteen tarttua.

 Jumalan sana on sama eilen,  tänään ja iankaikkisesti. Tulkinnat ja selitykset vain ovat niin vieraita.