Niin se meni, kuin muutkin päivät, muistojen joukkoon, varmaan monenlaisten ajatusten ja tuntojen saattelemana. Saimme kokoontua kuten aina ennenkin, isolla joukolla, onnittelemaan isää ja pappaa ja isopappaa, syömään ja kahvittelemaan ja ennenmuuta tapaamaan porukkaa, juttelemaan, vaihtaan kuulumisia.

Mitä mietteitä ja ajatuksia kenenkin mielessä lie pyörinyt, sitä en tiedä, varmasti monenlaisia, varmasti jokainen muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaankin, iloja ja suruja, miten on ne kokenut ja kohdannut. Onko tullut väärin ymmärretyksi ja kaltoin kohdelluksi, meidän vajavaisten vanhempien taholta. Se on se vanhempana olemisen suurin haaste ja vaikein tehtävä, että kaikki tulisivat kohdelluksi samalla tavalla, kaikki saisivat tuntea itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi.

Avasin tuossa tuon rakkaan ,edellisen painoksen virsikirjan ja aukesi virsi 307.  Haeppa kirjasi ja lue, minulle tuo virsi on ollut aina rakas.   Siinä tulee eteen se  Isä, joka on täydellinen.

1.Älä sure sielu parka, Niinkuin Herra hylkäisi, Turvaa sanaan, sydän arka, Niin sun raukee kuormasi. Vaikka olet syntinen, Jumala on armoinen, Ansainnut oot kadotuksen, VAAN HÄN TUOTTI PELASTUKSEN:

4. Lammastaa ei paimen parhain, Etsi sillä huolella, Millä Herra  myöhään, varhain  Huolehtiipi sieluista. Jos sen oikein tuntisit, Ilost itkuun raukeisit, Kun niin vaivaa näkee meistä, Synnin teille eksyneistä.

7.   Rohkaistu siis, sielu parka, Joka kannat murhetta, Heitä surus, sydän arka, Surustas ei apua. Syntiesi suuruutta, ei voi armoon verrata: ÄÄRETÖN ON ARMO AIVAN; MÄÄRÄTÖN KUIN VAHVUUS TAIVAAN.

9.    Armos oven, Jumalani, Anna olla avoinna, Että tunnen tuskissani Rauhas rakkaan ilolla. Rakasta sä minua, Suo, rakastan sinua. Hyvän henkes suo mua hoitaa, ettei synnin valta voita.

Näitä tässä nyt mietiskelin, vajavaisesti tähän kirjoittelin, ei minulla oppineiden taitoja ole, enkä niitä kaipaakaan, mutta, kun sitä itsekin paljon jo muistoissa  elää ja kertaa elämäänsä, kait se vanhuuden merkkikin on, ei halua osallistua, sinne ja tänne, turhuuden markkinoille, vaan mieluummin viettää aikaa omissa mietteissä ja rakkaitten seurassa, Joulu lähestyy ja tuossa yhden miniän kanssa jo sovittiin, että Joulupäivänä kokoonnutaan sitten seuraavan kerran yhteen, toivottavasti kaikki ovat silloin mukana. "Ihminen päättää, Jumala säätää,"näin se menee.  Emme tiedä huomisesta päivästä mitä se tuo tullessaan.

Oi jospa kuin lintunen, päiväni vain myös kiittäen alkaa mä voisin Ja murheetta, vaikkakin puuttehissain Niin ain Isän hoidossa oisin!  Ei lapsensa tarvitse surra!