Minua kaksi vuotta nuorempi veljeni, sai päättää maisen vaelluksensa omassa kodissaan, omalla sohvallaan, toivomme ja uskomuksemme mukaan ilman tuskia ja taistelua. Ikävää asiassa vain se, että oli yksin. Ei ollut ketään läheistä vierellä tukena ja turvana. Käsityksemme on kuitenkin, että ei siinä oisi  kukaan mitään voinut. Hiljalleen heikentynyt sydän ei vain enää jaksanut.

Näin ne ilot ja surut vuorottelevat ihmisen elämässä, kuinka tärkeää oisi, että ilomme olisi Herrassa  ja turvamme Herrassa silloin kun lähtöhetki koittaa, olimmepa yksin tai joukossa jossain. Sitä toivon ja rukoilen omalle kohdalleni ja läheisteni kohdalle, silloin oisi lähtö iloinen asia.

"Auta ja anna, mun ansios tähden,

ain olla valmiina, valvovana.

Niin että silloin kun täältä mä lähden,

saan ilon luonasi Taivahassa."

Muistoissamme elät veli, eno, setä ja monen rakas ystävä ja kummisetä.