Onhan se tuollainenkin sanonta olemassa, en tiedä mitä sillä tarkoitetaan, mutta toisaalta toivossahan on hyvä elää, sanotaan myös. Joskus tuntuu siltä että vanhat hyvät sananparret ja elämän ohjeet ovat tämänpäivän ihmisiltä unohtuneet. Onko siinä samalla unohtunut monta hyvää tapaa ja monta iloista hetkeä.  Sehän aina porukkaa piristää, kun sopivan sananparren sanoo.  Eihän me kaikki olla huumori ihmisiä, toisilta ne jutut tulevat automaattisesti, aina oikeaan aikaan ja tilanteeseen sopivasti, ei toisia loukaten vaan iloista mieltä ylläpitäen.

 Ison perheen äitinä, mummona ja isomummona, olen saanut iloita siitä, kun iso joukko perheitä on koolla, pienet leikkii ja touhuaa omia touhujaan, nauttivat toistensa seurasta. Aikuinen väki juttelee omia juttujaan, laukoen kaiken mitä "sylki suuhun tuo" toisiaan kiusoitellen ja toisiaan kunnioittaen. Minun ei ole koskaan tarvinnut nähdä heidän riitelevän mistään keskenään, jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä ja näkemyksensä asiaan. Eikö se huumorin kukka ole se kaunein kukka.  Kerran eräs serkkuni katseli kun porukkaa kokoontui ja siitä istuimensa etsivät ja juttu luisti ilman riitaa, sanoi jälkeen päin, että jos heidän sakkia kaksi on samassa paikassa, niin on hirveä sota.  Se on valitettavaa, että sukulaisuus suhteetkin katkeilee riita ja kateus nostaa päätään.

  "Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta. Jota elin aikanani, olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista keväisistä päivistä, kiitos myöskin raskahista, syksyn synkän hetkistä. Kiitos että rukoukset, monet, monet kuulit sä. Kiitos että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä."