Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen,

Kätesi sä rukoukseen liitit ain; Levolle laskeun,,  Luojani,

armias ole suojani." Näin sä rukoilit niin turvallisna vain.

 

Etsiessäs onnea, harhateille jouduit sä. Surua ja tuskaa, toi vain mailma.

Tie on pitkä takaisin, salassa sä itketkin, muistaissasi

lapsuuskodin onnea.

 

Onnellinen lapsena, olit äidin helmassa, Äiti lauloi sulle maasta taivahan.

Äänen kaiun kaukaisen, kuulla vielä voitko sen ?

Päiväsi hän uskoi käteen  Jumalan..

 

Tällainen nuorten hengellinen laulu avautui eteeni, kun avasin Siionin Matkalaulukirjan.  Näinhän se on, emme voi nuoren mukana, rinnalla kulkea maailman turuilla ja toreilla. Vain rukouksin heitä muistaa ja luottaa Jumalan johdatukseen. Lopputulos ei aina ole meidän vanhempien mielestä oikein.

Sitä kysytään ja mietitään, miksi Jumala sallii kaikkea ikävää.  Onko ilon ja onnen etsintä vienyt meidät ja nuoremmat, niin syvälle turhuuden markkinoille, että ei jakseta elää.  Kuinka paljon lapsia ja nuoria on masennuksen kourissa,  ei onnistu opiskelut eikä mikään kiinnosta. Pelataan  ja jo pieninä lapsina katotaan "salkkareita" ja muuta Jumalatonta menoa, kaikesta tulee luvallista ja kiinnostavaa. 

 Kunpa Suomen nuoriso ja vanhempikin väki saisi herätyksen armon ja kääntyisi Uskossa ja rukouksessa sille tielle, jolla ovat lapsena olleet, turvanneet Jumalaan.  Olemmeko vanhemmat olleet laiskoja rukoilijoita, sanotaanhan, että rukouksen lapsi, ei joudu hukkaan.