Ei tiedä päivää ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä noutajan mukaan.

Tuollainen lause tuli mieleen kun ajattelin kirjoittaa eilisen mietteistä. Olin nimittäin eilen aamupäivällä lähdössä poimimaan punaherukoita pensaista, kun siinä soi puhelin  ja kovasti järkyttynyt henkilö soitti erään ihmisen kuolemasta.

  Siellä pensailla ollessa pyöri mielessä tuo suhteellisen nuoren ihmisen äkillinen pois meno, tuli siinä mieleen moniakin tuttuja lauseita,  yksi ; " Ei kuolo meiltä kysele, pois oisko täältä halusi vai jäämään oisko mieli."

 Varmasti tämäkin neljässäkymmenissä oleva henkilö olisi vielä halunnut jatkaa maista matkaa, olihan hänellä hoidettavana iäkkäät ja  hunokuntoiset vanhempansa, oli työ ja harrastukset. Mikä suru ja menetys vanhemmille, osan ottoni heille.   Lapsen kuolema on aina raskas kokemus. Eräs vanha jo edesmennyt, lääkäri, oli paljon nähnyt kuolemaa ja sairautta, kunnes hänen yksi pojistaan kuoli tapaturmaisesti, niin totesi tuo lääkäri, että nyt hän tietää mitä on kuolema.

  "Herra opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen."

  "Auta meitä tahtoosi tyytymään, silloinkin, kun se kipeimmin koskee."