Ei talvi tavoittaan mene, vaan ei mene syksykään.  Aina ne syksyn flunssat jostain tulee ja ihan lupaa kysymättä. Niin se tuossa viimmeviikolla iski nuha mummoonkin, lastenperheet sitä jo sairasteli siellä ja täällä. Eihän se mitään se nuha, vaan kun se aina tuppaa tulehduttamaan poskiontelot, se se kamala tauti, minulle ei tosin outo,  kun jo 12;sta vuotiaana ensikerran huuhdeltiin. Onneksi ei vuosikymmeniin ole tarvinnut huuhteluihin mennä.  Aikoinaan koulussa eräs poika oli poissa koulusta, veljensä sanoi opettajalle, että sillä on hammas kipee. Opettaja oli aivan ihmeissään kyseli, että onko hammaskipu niin paha, ettei voi tulla kouluun. Tottahan kaikki sen ajan lapset tiesi, ettei voi koulun penkissä istua, jos hammasta kunnolla särkee. Tuo opettaja, vaikka oli jo ikäihminen oli siltä taudilta säästynyt. Niin tuota poskiontelo tulehdusta voisi verrata hammassärkyyn, ei siinä nukuta eikä siinä auta kylmät eikä kuumat hauteet, vaan onneksi on keksitty antipiootit, jotka tehoaa, kun jaksaa odottaa.

Nuhalta ja yskältähän ei tämänkään päivän lapset säästy, viirukset kiertää päiväkodeissa ja kouluissa, mutta hammassäryltä moni on säästynyt, nykyisen hammashoidon ansiosta ja se on hyvä asia se. Ei meillä sota-ajan  jälkeen ollut sellaisia hoitoja. Muuten tuli mieleen, että on meillä kuitenkin ollut jo silloin muuten hyviä "kunnanlääkäreitä." Ei minäkään tässä olisi  jos ei olisi ollut tohtori Varilan kaltaisia lääkäreitä, Hän oli, tietysti Jumalan armosta, saanut keuhkostani märkäpesäkkeen paranemaan, oli todennut vanhemmilleni, että jos jotain jäi , niin se 17;sta ikäisenä ilmaisee itsensä. Ja niin kävi, sairastuin kaularauhas tuberkuloosiin, mutta sekin parantui, paljon oli luojalla suunnitelmia  minunkin maiselle matkalleni,  Mutta nyt riittäköön tälläkertaa, tulehdus rupeaa helpottaan, jospa sitä pian selviäis puolukkametsään.