1.Se raukka on ja nahjus vaan, ken talveks tupaan jää.

ja turkein, vöin käy viluissaan, kun puuskii pienin sää.

ja arkailee ja nuhan saa, kun raitis pohja puhaltaa.

2. Jos sairas ken ja heikko lie, hän jääköön lieden luo.

mut  hemmoitus jos veltoks vie, ei enää kelpaa tuo.

Ken ruikuttaa,- hän raaskioon ! Ja turkkiaan hän katsokoon..

3. On lieden luona hupaisaa, kun illan pitkäks näät. 

kun myrsky metsää tuivertaa, ja syntyy sadun päät.

Mut kun soi reima pakkanen, tuvassa päivin viihdy en.

4. Vain varsani mä valjastan, käyn kelkkaan,- pusken päin!

Mä alas törmää tuiskahdan, min jäädytimme jäin. 

ja suinpäin suuriin kinoksiin  mä syöksyn jahosokuriin.

5. Mä tuulen lailla luistimin, pois kiidän yli jään  

          ma riemuin, poskin punaisin   käyn kilpaa hiihtämään;

ja sujuu suksi notkahtain ,ja jälkeen toiset jäävät vain.

6. Tai lumilinnat laitetaan ja käydään taistohon.

Hei, voittohon tai kuolemaan! Se tunnussana on.

Mut auta, ken on raukkamies, hän kohta kyllä temput ties.

7.  Lyö lujin iskuin pojat nää, on mieli peloton.

Näin poikana ken temmeltää, myös kerran mies hän on.

Kas kättä vahvaa tarvitaan  ja rautaa suojaks synnyinmaan.

8. Sä, äiti kulta, poikaas, oi, et hemmotella saa !

Jos heikoks jään, en, äiti, voi  sua miesnä puolustaa.

Kun tarmoa saan tahtohon, tää käsivarsi turvas on.

9.Mua ohjaa, äiti hyveeseen  ja kuntoon oikeaan;

Jumalanpelkoon, nöyryyteen  ja työhön uutteraan;

mut myös sä ,äiti, neuvo ain,  mies, että oisin puolestain !

10. Tää maani riemuun nouskohon,  sen onneks elän vain.

Jos kirja  tahi miekka on  tai aura aseenain,

niin aina työhön kaikkehen ma voimaa, pontta tarvitsen.

11.  Siks raukka on ja nahjus vaan,  ken talveks tupaan jää.

ja turkein, vöin käy viluissaan  kun puuskii pienin sää.

Mut ken se reipas olla ties,  niin hänestä se tulee mies..

Zacharias Topelius. (1818-1898)

Tässäpä tämä runo nyt sitten on, en tiedä onko juuri sama runo jota Liisa mummo kyseli. Lopulta löysin tämän omasta kirjahyllystä, Lukemisia lapsille  kirjasta.