On aina pidetty tärkeänä, lukea Raamattua, virsiä ja hengellisiä lauluja, sen takia, että niistä tarpeentullen, annetaan lohduksi ja rohkaisuksi, kulloinkin tilanteeseen sopivia lauseita. Näin on minun ikäpolveni ihmiset tottuneet lukemaan ja kuulemaan Jumalan sanaa ja siitä on monesti henki ruokaa ja juomaa saanut. "Mailma, kun pettäväinen, tuskaa, murhetta vain tuo."

Mutta sitä mietin, mikä sai aikoinaan nuoren tytön opettelemaan ulkoa, laulun, Valitut Virret ja laulut kirjasta, se on aika pitkä, monta säkeistöä. Eräänä kauniina sunnuntai päivänä, makoilin silloisen kotimme pihalla nurmikossa, tuo kirja kädessä ja luin tuota laulua, "Surun laaksohon Herra, sä peltosi teit," Luin sen niin moneen kertaan, että opin sen ulkoa ja osaan sen yhä edelleen. Olenko ollut ololleni sellainen sulkeutunut, mietiskelijä, vai mistä johtui, koulun juhlissakin usein luin  runoja,jotka olivat jotenkin surumielisiä, en niitä itse valinnut. Näytelmässäkin olin joku mummo, jota myrsky riepotteli.

Äitini kerran sanoikin, että sulla on aina nuo orporaukat, osana.  Viime päivien raskaina hetkinäkin on monet lauseet ja sanat lohduttaneet, kun muistuvat mieleen.

" Surun laaksohon, Herra, sä peltosi teit. Itkun alhohon lohduttomaan. Mutta itkien vaikka nyt siementä vien, elojuhlissa riemuita saan.  Kerran taivahan rannalla juhlitahan, siel on kyyneleet pyyhitty pois.Auta Herra et helmahas tuotavana, lyhde pienoinen mullakin ois.

Tämä työ, tämä kiireinen kylväjän työ. Usein kyyneleen silmääni saa. Vaan mä kiinnitän toivoni taivaasehen, Tämän murheen ja taistelon taa  Kerran taivahan.....

Herra itse on kyntänyt vainionsa, Hän on muokannut sydänten maat. Ja Hän vetävi sitkainta merkikseni.tuohon siemenen kätkeä saat.  Kerran taivahan.....

 Minä tyytyä tahdon, mun sarkahani. Vaikka heikko on voimani tää. Vaikka paljon on peltoa edessäni, vaikka vainion äärtä en nää. Kerran taivaha....

Verikyynelin kylvit sä Jeesukseni, yrttitarhassa yksinäsi, jyvän kallihin taivaasta multahan maan. Elon iäisen siemeneksi.  Kerran taivahan.....

Sulta siementä pyydän mä matkahani, sulta voimia vaipuessain. Kulje kanssani kyynelin kylväessäin, kasvun antaahan voit sinä vain. Kerran taivahan rannalla juhlitahan. Siell on kyyneleet pyyhitty pois. Auta Herra et helmahas tuotavana. Lyhde pienoinen mullakin ois."

    Nykyisessä matkalaulukirjassa numero 201.Sanat pahoin muokattuna. Tämä tuttu, Yrjö.A. Nummi, n.1915.