Kovin on ilmat nyt paaston aikaan sopivia, sumuisen harmaata. Tässä yksin oleskellessa, sukkaa kutoessa ja muuta pientä hommatessa, miettii yhtä ja toista. Väliin tulee puhelukin, väliin mukavampaa kuunneltavaa, väliin sellaista jota miettii, onkohan asiat nyt menneet ihan noin, tulee vähän surullinenkin mieli.
No se on kuitenkin ohi menevää, pientä ja maallista. Mutta se on ikävän tuntoista, tällaisesta vanhasta konkarista, joka on tottunut lapsesta saakka seuroissa käymään, kuunnellut niitä palavia puheita ja ihania virsiä.
Mihin on se sanoma ja pyhyys joutunut, se on nakattu roskiin. Olenko minä itse kuivettunut oksa joka ei ymmärrä "uutta tyyliä" Yritetään pitää kotikirkkoa, kotiseuroja, oisko parempi nimi "Kodinilta." Kaikesti ei puhujat enää tarvitse lainkaan Raamattua, ei pidetä rukouksia, ei sanota aamenta. Puheet ovat kauniita, ei siinä mitään vikaa, mutta kun se on vain maallisista murheista ja asioista puhumista, puhetta hyvistä töistä ja teoista. Eikö seurojen tarkoitus ole Jumalansanan tutkistelu, elämää ja voimaa etsiä ja tutkistella jokainen itseään sen peilin edessä, elänkö minä, kuten sana opettaa.
Sun puolees Vapahtaja, Luon silmäni, mä nyt. Mun syntieni tähden Sä olet kärsinyt. Sä kuolit ristin tuskihin Mä että omas olisin.
Voi, sulle Getsemane Niin oli katkera, Ja kuolos kaikki kauhut Sai nähdä Golgata. Sä kärsit kaikki tähteni, Mä syypää olin vaivaasi.
Voi syntistä mua kurjaa, Sua kun mä haavoitin, Ja orjantappuroilla Sun pääsi kruunasin ! Et hyljännyt mua kuitenkaan, Sua kuinka kiittää voisinkaan.
Sun vaivas, kuolemasi Tuo ilon, autuuden, Ja sinun sieluntuskas On lepo sielujen, Ja vaikka pauhaa maailma, On mulla turva sinussa.
En maailmasta saada Voi rauhaa, iloa. Ne, Jeesus, mulle annat Sun ristis juurella. Mua auta siellä pysymään Ja sulle aina elämään.
Mun kylmä sydämeni Sä saata palamaan, Niin että voisin kiittää Sua nyt ja ainiaan. Suo, että kerran taivaassa Saan olla pyhäis parissa.
Vanhempi VK. 54. Maiju Hautala. 1893.
Toivon kaikkille rauhallista paaston aikaa.
Kommentit