Se on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai ja puhuu viimeisestä tuomiosta, ensi sunnuntai on sitten adventtisunnuntai ja alkaa uusi kirkkovuosi. Kuinka moni nykyajan ihmisistä enää tietää mitä nämä nimitykset tarkoittavat.  En kovin syvällisesti minäkään niitä ymmärrä,  vaan ei sillä väliä ole kun vain muistamme ja huolehtisimme siitä, että etsikkomme ajan oikein käyttäisimme.  Etsien niitä kuin ylhäällä on eikä takerruttaisi tämän maailman menoihin, sen turhiin ja katoaviin riemuihin.

Sillä ilo Herrassa on iankaikkinen vaan, se ruusu ei lehtiä puota. Se ilo on kestävää ja pysyvää, se kestää tuomiopäivänäkin. Tuossa kuuntelin radiosta Jumalanpalveluksen, se oli jo alkanut kun avasin radion, mutta saarnatekstin lukijan ääni oli tutun papin ääni, jäin kuuntelemaan ja odottamaan, onko hän vai jokin muu.  Oli hän. En moiti puhetta, elämä täällä maan päällä tosiaan tuntuu olevan kuin helvettiä, kaiken julmuuden, surun ja murheen keskellä, sotien riehuessa. Yhtä jäin kaipaamaan jälleen, kuten usein muulloinkin kirkon tilaisuuksissa, eikö enää uskalleta puhua synnistä, katumuksesta parannuksesta?

Sanoohan raamattu, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi ja toisessa kohtaa muistutetaan, tehkää parannus, sillä jo on kirves pantu puitten juurelle, jokainen puu joka ei tee hedelmää hakataan pois ja heitetään tuleen.

Ei teoilla autuutta ansaita voi, ei hyvät työt, köyhien auttaminen ym. auta vaan ne seuraa uskon hedelminä. Vain Jeesuksen veri voi synnistä puhdistaa ja taivas kelpoiseksi saattaa, kun saamme voiman sen uskolla omistaa omalle kohdalle. Pimeys peittää maan ja synkeys kansan, vielä on etsikon aika , vielä on armon ovi auki  Jeesus kutsuu, tulkaa, ostakaa rahatta ilman hintaa Hän on kaiken maksanut ja valmistanut, valmistanut sijan isän kotiin.

"Ken kiertää oi Herra sun tuomios voi, se läheltä tapaa ja kaukaa.

Kun taivahan pasuuna pilvissä soi, kuin kestänen silloin mä raukka.

Mua syntistä armahda Herra.

Voi, hirmua maata kun tähystelen, On täällä mun syntini tehty,

Mä kauhulla katselen taivaasehen, ne kaikki on ylhäällä nähty.

Mua syntistä armahda Herra.

Voi minnekkä käännyn mä tuskissani, Ken apua voi mulle antaa.

Mä pelvolla lyön yhä rintahani, Mi sydäntä saastaista kantaa

Mua syntistä, armahda Herra.

Sä, särje mun kivinen sydämeni, Se uudeksi luo isä taivaan,

Se, pyhitä sanallas puhtahaksi,Ja synnistä vieroita aivan.

Mua syntistä armahda Herra.

Oi, viihdytä kalvava tuntoni mun, Mua pois älä eestäsi heitä.

Suo, Jumala, minulle henkesi sun, Mua armosi suojahan peitä.

Mua syntistä armahda Herra.

Oi Jeesus, sun veresi ristilläsi, On virrannut autuudekseni,

Tee mullekkin kalliiksi kuolemasi, Näin huokaapi mun sydämeni.

Mua syntistä armahda Herra.

Edellinen virsikirja 277.