2159750.jpg

          Joulu laulussa lauletaan, että turhuuden turhuus kaikki.

          on, niin turhaa touhu tää. 

         Antamisen ilo, on se suurin ilo. Toinen on saajan ilo.

        Kumpaakaan ei ole meiltä kielletty, molemmista voimme

        iloita, kukin voimiensa ja mahdollisuuksiensa  mukaan.

        Vaan älkäämme ottako tressiä niistä itselle, eikä aiheuteta

         sitä toisillemme. Joulu tulee ilman meidän hosumisiamme,

        Olimmepa siivoukset suorittaneet perusteellisesti,

        tai vain päällisin puolin. Tärkeintä olisi että sydämemme

        huone oisi valmis vastaan ottamaan jouluvieraan,

        aina muulloinkin, kuin vain jouluna.  Näin on omakin

        aikani tässä mennyt joulua ajatellessa ja lahjoja

        kääriessä, ei ole ehtinyt, eikä järki juossut, että oisi

        tänne jotain kirjoittanut.  Loppiaiselta alkaa "Reikä

       leivät ja härkä viikot" Kirjoitellaanpa sitten jotain

        järkevämpää.

       Me käymme joulun viettohon, taas kuusin , kynttilöin.

       Puun vihreen oksat kiedomme, me hopein kultavöin,

       vaan muistammeko Lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden.

 

       Me käymme joulun viettohon, niin maisin miettehin.

       nuo rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin.

       suun ruoka, juoma, meno muu.

       Laps hankeen hukkuu, unhoittuu.

     

       Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää;

       me kylmin käymme sydämin, laps sivuun vain jos jää.

       Me lahjat jaamme runsahat, laps- tyhjät kätes ihanat.

 

        Oi ystävät jos myöskin me, kuin tietäjämme nuo

        veisimme kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo,

        niin meille joulu maallinen, ois alku joulun taivaisen.