Niin se pääsiäinen lähestyy ja usein siihen aikaan alkaa kunnolla lumet sulaa ja solsse kelit tulla. Lunta tulee vain lisää ja huomenissa pitäisi ennusteen mukaan tulla vielä ememmän.  Kamalan nuhan pukkasi , mistä lie osannut, meillekin, pappa siinä ensin rupes nokkaa niistään ja niin se iski mummoonkin, saa nähdä selviääkö tästä ilman lääkekuuria se kun  tuo poskiontelo tulehdus on se meikäläisen riesa. Hautoa olen koittanut vehnäpussilla, vaan ei sekään aina tehoa.

Pääsiäis kokkokin on vielä tekemättä, vaan eiköhän se siitä ennen lauantaita kasaannu, silloin on tulossa porukkaa kokolle makkaran paistoon, kuten on ollut tapana  vuosien ajan. En tiedä, onko se oikein vai väärin, ennen kristityt sitä karttoivat, koska he piti sen Kieltäjä Pietarin nuotion muisto juttuna ja näin varmaan onkin. Toivottavasti me emme kiellä Jeesusta mailman ihmisten pilkan vuoksi, olimmepa kokolla tai muualla. Kaikki olemme heikkoja ja lankeevaisia, mutta Jumalan rakkaus ei koskaan lopu. Meillä on aina oikeus palata takaisin siihen armoliittoon johon olemme jo kasteessa saaneet liittyä.

 Ei mikään niin voi virvoittaa, En muusta iloani saa. Ei autuutta saa suurempaa,  kuin minkä Jeesus lahjoittaa

En lepoa mä löytänyt, En muusta mistään tyyntynyt. Ennenkuin löysin aartehen, Ystävän Herran Jeesuksen.

Muu vaivoissa ei lohduta, Ei auta kuolon tuskissa, Ei päästä alta murheitten, Kuin läsnäolo Jeesuksen.

Valmisti kuuliaisuuden, Ja aukas oven autuuden. Jumala meille pojassaan, Kun antoi hänet kuolemaan.

Ainoa anteeks antamus, Ainoa synnin sovitus, Ja ainoa tie armohon,  Jeesuksen risti yksin on.

On ainut neuvo huonolle, On ainut turva heikolle. Ja ainut meillä puolustus, Jeesuksen esirukous.

 Maailman viettelyksistä, Kiusauksista, synneitä. Ainoa ompi pelestus, Jeesuksen suuri rakkaus.

Ainoa tosi viisaus ja ainoa vanhurskaus, Ainoa puhdas pyhitys On  Vapahtajan yhteys.

 Muut kuollessa ei rauhaa saa, Ei kestä Herran kunniaa, Ei pysy eessä Jumalan Kuin seuraajat vain Karitsan.

VK.299.  Johan Kahl.