Kevättä kynttelistä sanoo vanhakansa ja näinhän se on.  Pakkasta, tuulta ja tuiskua toki voi olla paljonkin, mutta päivät pitenevät ja aurinko paistoi tänäänkin.  Hieno ulkoiluilma oisi ollut, vaan mistä se johtuu ettei tajua lähtee ulos. Pakkasilla valitti, ettei tarkene, nyt kun mittari näyttää nollaa, ei tuule eikä sada. NIIN.

Siinä se laiskan päivä meni, aamupuurot ja muut syötävät, sitten ruokalepo ja radio jumalanpalveluksen kuuntelu.  Sitten tiskailin eilisiä astioita ja keittelin riisipuuroa. pian siinä sitten pyttipannuntekoa ja lounastauko.  Taas lepohetki ja facen seurantaa, näkkyy sekin olevan jo verissä, kuten sanotaan.  Senjälkeen käytiin messussa,  yritettiin tullessa kuopuksen perheen luo, vaan ei olleet kotona.

 Rauhallista iltaa on vietetty. Saas nähdä onko huomenna tämänpäivän toisto. Niin tuossa on koriompeluksen pysähdyksissä, niinkuin pakkolakien valmistelukin. Kolme konetta on kammarissa, ykskään ei vai toimi kunnolla, no torstaina niitä sit "Tohtorille" ainakin yksi.

Soi virteni kiitosta Herran. Hän on hyvä armollinen.

On kätensä laupias, voimallinen,  Ken armoonsa turvasi kerran.

On riemuiten muistava sen.

Hän, Herramme, kuoleman alta  On noussut ja voittanut sen.

Työn täytti Hän puolesta syntisien. On Hänellä voima ja valta.

ja kirkkaus ihmeellinen.

 Hän vaikka on näin pyhä, suuri,  ja valtias taivaan ja maan,

Ei hylkää Hän lastansa halvintakaan, vaan suojansa antaa, kuin muuri..

Näin hellintä hoitoa saan.

En pelkää siis vaarojen matkaa, Hän silloinkin kantaa ja vie.

Kun polku on synkeä, kaita on tie. Voin kanssansa taivalta jatkaa.

Hän vastakin auttava lie.

Kun matkalla Jaakobin lailla, yön ankaran painia  saan.

ja sielu on uupunut taistelemaan, niin silti se, toivoa vailla,

on siunattu voittamanaan.

Soi virteni kiitosta Herran, Hän aivan on ihmeellinen,

kun suurinta syntistä armahtaen  Hän, laupias, lahjana kerran

suo rauhansa taivaallisen

Mikko Katila. Siionin matkalaulut 193.