Näin on sunnuntai päivä jälleen iltaan ehtinyt, pääosin kotona oltu. Yhdet kolmivuotis synttärit tuli juhlittua ja siinä samalla tavattua muitakin  ison perheemme jäseniä. On se vaan niin jännää katsoa  pienen pojan touhua, ku paketeita availee. Paperit kiireesti hajalle ja sitten tavaroihin käsiksi.

 Sukupolvesta toiseen, ilman ohjausta menee niin, että ne pehmeät tavarat voi äiti kerätä talteen ja kovat tavarat tulevat heti käyttöön. Vaikka leluja oisi lattia täynnä, on se uusi aina tervetullut. Pieni esimerkki   miten vaatteisiin suhtautui tämäkin sankari. Hän oli eilen saanut lahjaksi puseron, äitinsä oli aamulla laittanut sen sankarin päälle, hän oli katsonut ja kysynyt:"Onko minulla tämmöinenkin"  No, hyvä huomiokyky  kun tajusi ,että  on uusi pusero.  Eihän ne lahjat tarvii arvokkaita olla, ei lapsi sitä kato. Osaisimmepa me aikuisetkin samalla tavalla iloita siitä mitä meillä on ja mitä milloinkin saamme. Iloita ennekaikkea siitä, mitä Taivaalinen isä meille suo, antaa aurinkonsa paistaa  niin hyville kuin pahoille, meille Suomalaisille ja samoin tänne tulleille. Kiittää terveydestä ja ystävistä, kiittää aina uudesta aamusta johon saamme herätä. Pitäisi myös jaksaa kiittää suruista ja vastoinkäymisistäkin, sillä ne vetävät meitä Jumalan puoleen, ainakin pitäisi olla muistutuksena elämän katoavaisuudesta.