"Oi meno murheen alhossa, kuin olet outo, vaikea. Vähäinen lyhyt hetkinen Ja sekin matkaa kyynelten. Sun onnes haihtuu tuulehen, Kuin varjo vaihtuu riemu sen."

Nuo tutun virren sanat tulivat mieleeni taas kerran, ei ole ihmisen elo helppoo, kun sen siltä kantilta ottaa. Jospa sitä ihmispolo, osaisi ottaa päivän kerrallaan taivaallisen isän kädestä,, tehden sen mikä on tarpeen ja välttämätöntä.  Sen mihin voimat riittää ja aika myöten antaa. Pitääkö saada kaikki nurkat kuntoon,  kuinka paljon on tarpeeksi. Jeesus sanoi aikoinaan Martalle: " Vähä on tarpeen, tai yksi ainoa, Maria on valinnut hyvän osan, jota häneltä ei oteta pois."

Mikä oli se hyvä osa, se oli usko Jeesukseen. Ei hän kantanut murhetta taloudesta, ei ruuanlaitosta vaan istui vieraansa seurassa häntä kuulemassa. Vähä on tarpeen, ei meiltä kuoleman hetkellä kysytä, tuliko mailma valmiiksi?

Ainoa mitä kysytään on se, onko lampussa öljyä, kun ylkä saapuu, voimmeko iloiten sanoa, "Tule Herra Jeesus."

Tällaisin ajatuksin tälläkertaa, Tuota virren säkeistöä etsiessäni aukesi eteen toinen puhutteleva virsi, Kirjoitan senkin tänne.