Ah, turmeltu on ihminen Jo Aadamista asti, On synnin myrkky jokaisen  Runnellut kauheasti. Jos Jumala Ei armossa  Ois suonut pelastusta, Ken avun tois, Ken estää vois  Iäistä kadotusta.

Vaan pyhä Isä Jumala Poikansa rakkaan antoi, Hän, Jeesus, ristinvaivassa Synteimme kuorman kantoi,  Hän piinallaan ja kuolollaan Jo kuolon vallan voitti, Näin elämän on tuonut hän, Ja autuus meille koitti.

Tie on hän, totuus, elämä Ja valkeus ja sana, Neuvosta rakkaan Isänsä On sieluin kaitsijana. Siis, sieluni, Luo katseesi Kristukseen Herrahasi, Ei mikään saa  Sua hukuttaa, Kun hän on turvanasi.

Voi, kuinka kauas eksyykään Se sielu Jumalasta, Ken tyydytystä etsimään Käy tästä maailmasta. Ei sammumaan  Hän  janoaan Saa synnin hettehestä. Se sammuu vaan, jos janoissaan Juo Herran lähtehestä.

 Ken täällä kuulee Jumalaa, Saa turvallisna olla, Ja horjumatta seistä saa Sen huone kalliolla. Kun rajusää ja tuulispää Sen päälle syöksähtääpi, Ei paikaltaan Se kaadukaan, Vaan järkkymättä jääpi.

On kynttilänä sanasi, Sen anna, Herra loistaa, Suo valaista sen tietäni, Suo pimeys sen poistaa. Suo johdattaa sen kulkijaa, Kun viime matkaan lähden. Suo oppaaksi ja valoksi Se lailla aamutähden.

Jospa moni läheiseni ymmärtäisi, mikä lohdutus, surujen ja vastoinkäymistenkin kohdatessa on Jumalan sanassa ja näissä vanhoissa virsissä, joissa on tallella molemmat terät, laki ja evankeliumi.  Kun mailma lyö ja painaa  kaikella lailla, voi paeta näiden turviin.

"En kyllä saa, en tahdokaan armolles määrää panna. Sä säädä aika itse vaan, Se minkä tahdot anna. Mä pyydän, että annat sen  Mi hyödyn tuopi iäisen Ja kunniaks on sulle."