Kuunneltiin tuossa, lähes neljäkymmentävuotta vanhaa kasettia. Nauhurit olivat silloin uutta ja erikoista tavallisten talliaisten keskuudessa, niillä nauhoitettiin seurapuheita ja hengellisiä lauluja ja virsiä. Hyvin ovat kaapin kätköissä säilyneet.

 Vanha puhuja setä tuolta " kainuunkorvesta" kiersi pitkin suomea, sen mukaan kuin pyydettiin, puhujamatkoilla ja usein oli vaimo mukana, Meilläkin noin kolme kertaa vuodessa olivat seuroja pitämässä. Vuonna -80, juuri ennen syntymäpäiväänsä hän muutti iäisiin juhliin, oli syntynyt 1900 v.

Kovin oli tuttu ääni ja tuttua puhelua jota sopisi tämänkin ajan ihmisten kuulla. Tekstinä oli kertomus tuhlaajapojasta, joita me jokainen olemme, kaikki olemme poispoikenneet ja kelvottomiksi käyneet. Kaiken omaisuuden tuhlanneita, mailman turhuudessa nälkiintyneitä poloisia.  Mutta suuri armo on osana sillä, joka  nälkiintyneenä huomaa tehdä päätöksen, minä menen isäni tykö, sillä minun isäni kodissa on ruokaa yltä kyllin. En voi toivoa enää hänen lapsen asemaa vaan jos yhdeksi palkkalaiseksi pääsisin.

Niin hän lähti, isä näki jo kaukaa että poika, joka oli synteihinsä kuollut on tulossa, riensi häntä vastaan ja järjesti ilojuhlan. Näin on vieläkin, sillä isä on uhrannut oman rakkaan poikansa, meidän tuhlaajalasten edestä, että meillä on oikeus jälleen tulla isän lapseksi. Sanoohan Hän:"Tulkaa minun tyköni, kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, niin minä annan teille levon." Olikohan  Luther vai joku toinen joka sanoo, että työn ja kuormien uuvuttamilla tarkoitetaan niitä, jotka ovat väsyksiin saakka yrittäneet itse, itseään parantaa onnistumatta.  Hän käskee. tulkaa minun tyköni, niin minä annan levon ja rauhan.

Se, vanhempi veli josta sanotaan, että oli pellolla, sanoi olleensa aina kuuliainen isän tahdolle eikä isä ole koskaan hänelle edes vohlaakaan antanut, että oisi voinut iloa pitää ystäviensä kanssa.

Hän oli omasta mielestään niin hyvin elänyt ja palvellut taivaallista isää, ettei hän apua tarvinnut, ei hän suostunut siihen ilojuhlaan minkä isä oli katuvaiselle pojalle laittanut.  Kumpia me olemme, toivottavasti niitä nuoremman pojan kaltaisia.

Ikävälle tuntuu kun ajattelee tämän ajan nuoria ja vanhempiakin, kuinka maailmallinen musiikki, tanssi ja laulu täyttää heidän elämänsä, lauletaan jotain Robinia jo pienenä lapsena ja niitä idoleita käydään katsomassa pitkienkin matkojen takaa. Kirkot täyttyy artistien ja orkesterien    konserteissa vaan ei Jumalan sanan kuulossa.

" Voi meitä, kun usein me nukumme vaan.

Ei syntimme tuntoa paina.

Kun Taivas ja Jumala unhotetaan.

ja suruton mieli on aina.

Mua syntistä armahda Herra."