" Leikit lapsena ovat herttaiset, ilot nuorena, ei sen vertaiset." Taittaa olla tosi tämäkin sanonta tänä päivänä, ainakin se siltä näyttää, kun seuraa tämän ajan kiireistä elämän menoa. Kyllähän työtä ja kiirettä on aina ollut, mutta toisen laista. Ennen suurin osa lapsista kasvoi maaseudun rauhassa, oli vanhemmat siinä lähellä, oli naapurit joista löytyi leikkikavereita, oli sitä yhteisöllisyyttä jönka perään tänään huudetaan.  Olen mietiskellyt viimme päivien aikana kaiken laista, kun nyt on esillä nämä netti surffailut, joissa nuoriso aikaansa kuluttaa, kukin yksin omissa huoneissaan. Sitten puhutaan yhteisöllisyyden puutteesta.  Minun ja monen muun elämä on alkanut pinessä neliseinäisessä hirsimökissä jatkuen sitten kaksihuoneisessa mökissä, siinä oli kaikki lähellä toisiaan. Mailma on muuttunut, rakennetaan isot talot, jokaiselle oma huone omat pelit ja laitteet joiden kanssa aikaa kulutetaan. Mihin joutui sisarukset, ei ole aikaa eikä varaa mukamas hankkia. Mihin jäi kaverit, ne on siellä netissä. Muistan omasta lapsuudesta ja nuoruudesta kun illoin ja usein sunnuntaisin oltiin "piilosilla", siinä oli koko pihapiirin lapset mukana ja aikuisia miehiä myös ja kaikilla oli hauskaa.  Tänä päivänä maaseudullakin herätetään lapset aamuvarhaisella ja viedään hoitoon pitkien matkojen taakse, no saahan he siellä niitä virikkeitä. Onko ne sitten aina hyviä, on toinen asia. Voitaisko laittaa vaatimukset vähän alemmas että voitais itse olla enemmän lasten tukena ja turvana pahaa mailmaa vastaan. Että ainakin yritettäis, ja vanha sanontahan sanoo, "että yrittänyttä ei laiteta"