Herrasta veisaa kieleni, Ylistää armoansa. Ei unhottaa voi sieluni, Hyviä tekojansa. Mä etsin ja hän vastasi, Ja nöyrät kuuli riemuni Ja lohdutuksen saivat

 

Ne, jotka häntä etsivät, Saa avun hältä armaan. Ne jotka häntä pelkäävät, Hän varjeleepi varmaan. Ja ahdingonkin aikana, He tuntea saa iloa, Kun Herra heitä hoitaa.

 Kasvoihin Herran katsokaa, Ne loistaa suloiseti, Ja hyvyyttänsä maistakaa, Mi vuotaa iäisesti. On autuas se ihminen, Ken turvaa yksin hänehen, Ei mitään hältä puutu.    Vanha virsi 398.

 

Paljon oisi aihetta kiittää, mutta kieli on kankea kiitokseen. Meillä on ollut lämmin ja hyvä kesä, viljat ovat osin jo valmistuneet puintikuntoon, peruna ja muut kasvit ovat hyvin kasvaneet, niin metsä kuin pensaatkin ovat antaneet kohtuullisen marjasadon. Ruokaa on taas tiedossa tulevan talven varalle, niin omaksi-kuin läheisenkin tarpeisiin.

Sehän se on Raamatun neuvo ja opetus, että hyvänä vuonna kerätä huonojen vuosien varalle ja tehdä työtä käsillään, että on antaa tarvitsevalle. Neuvot ja ohjeet jatkuvat Pyhän kirjan sivuilla: "Älköön oikea kätesi tietäkö, mitä vasen kätesi tekee" Emme saa lukea ansioksemme sitä, jos toista autamme ja annamme omastamme.

Ainoa apumme ja auttajamme on uskossa omistaa se autuus joka on hankittu Golgatan keskimmäisellä ristillä. Se on hankittu jokaiselle joka nöyrtyy sen vastaan ottamaan.  Mutta usein saa laulaa virttä, minä vaivainen oon mato matkamies maan ja En osaa oikein rukoilla, kun väsymys mun voittaa, vaan saanhan vielä huokailla, suo Herra armos koittaa.

Niin se alkoi syyskuu, mut aurinko paistaa, toivottavasti vielä pitkin syksyä jotta peltomiehet saisivat viljat laariin ja puolukatkin kunnolla kypsyisivät. Pakkasyöhän ne vasta kunnolla valmistaa.