Hyvinkään Inkerikerhon perustajajäseniin kuuluva Lydia Vivolin puolestaan on muistellut Inkerin pyhäkoululaulukirjassa ollutta laulua nimeltä Heli. Sitä laulettiin Lydialle usein hänen sairastaessaan tubia ja luumätää jalassaan. Laulun sävel on Joseph Haydniltä.
 
Heli
 
Vuoteella lepää Heli kipeänä jäsenet.
Tuo isän, äidin silmiin karvaat kyyneleet.
On lemmittynsä kohta jo heidät jättävä
ja pienen ystävänsä on hauta peittävä.
Ei tytön isä huoli Herrahan uskaltaa.
Hän rohkeneepi väittää: ”Ei ole Jumalaa!”
Mut äiti onnellisna Jeesusta muistelee
ja tästä ystävästä hän usein kertoilee.
 
Kerran, kun isä yksin ol´ luona lapsensa,
loi Heli heikon katseen ja lausui huolensa.
Nyt rakas isä kohta käteni kylmenee.
Mä kuolen, mutta minne sieluni joutunee?
On äiti osoittanut tieni mulle taivaaseen,
mutt isä kieltää Luojan ja elon ikuisen.
En tiedä, kumpaa uskon, isää vai äitiä.
On eri usko teillä, kumpaako uskon mä?
 
Nyt isän valtas itku. Hän puhkes puhumaan.
On äidilläsi oikein, sä usko häntä vaan!
Heli turvallisesti uskoi Jeesukseen.
Hän nukkui herätäkseen elohon ikuiseen.
Kokea sai nyt isä kipua katkeraa
ja etsimähän alkoi armon Jumalaa.
Vanhemmat, mitä tietä näytätte lapsillenne,
ohjaatte kenties synnin maailman poluille.
 
Tääll ei saa yhdes olla, vaikk´ kuinka pyydämme,
vaan haudan tuolla puolen toisemme löydämme.
Oi älkää huokaelko, on siunaus Herramme
ja kerran luona Herran me saamme palkkamme.
Tääll ei saa yhdes olla vaikk´ kuinka pyydämme,
vaan haudan tuolla puolen toisemme löydämme.
Oi älkää huokaelko, on siunaus Herramme
ja kerran luona Herran me saamme palkkamme.

Suomessa tämä oli aikoinaan nimellä Helli.  Vuoteellaan lepää Helli.....
Kiitos näistä sanoista,