Sisaret ja veljet Herrassa, teitä tervehdin huonouteni tunnossa,  ontuva olen ja heikko kulkija.

Vain sun veres, Jeesus, on turvana mulla. Mä kurjana siihen nyt turvaudun.                                                                           On ainoa turva se armoitetulla ja varmasti suojaa se ahdistetun (SK 227)

Oi ihmettä, suuresta vaivasta, suureen autuuteen!  Herramme Jeesus on kulkenut  kärsimisen tietä kunniaan, niin mekin jos ynnä Hänen kanssaan kärsimme, tulemme kunniaan Hänen kanssaan.  Eipä todella  tämän nykyisenajan vaivat ole mitään sen kunnian rinnalla, mikä meille ilmoitetaan Room. 8- 17-18. Kuulkaa ystäväni. yrttitarhasta lähtee verinen polku, joka vie Golkatalle ja ennenkuin suuri ristinkantaja ehtii sinne, on hänen koko ruumiinsa haavoja täynnä ja orjantappurakruunu hänen päässänsä.

Kysymykseen mistä syystä näin on tapahtunut ja kuka nämä haavat on Hänelle  tuottanut, vastaa kristuksen henki; !Sinä sait minun  työtätekemään  sinun synneissäsi ja olet tehnyt minulle vaivaa   sinun pahoissa teoissasi" Jes, 43;27. Hän on haavoitettu meidän pahaintekojemme tähden" jne.  Kun Jumalan uhrikaritsa ehtii Golgatalle,  niin  Hänet ylennetään niinkuin MOoses ylensi käärmeen  korvessa.

Siinä ristillä Hän avaa paratiisin suljetut  ovet, oman verensä kautta ja toteuttaa sen katuvaisessa ryövärissä. Kun tämä pyysi kiningasten kuninkaalta," Herra, muista minua kun tulet valtakuntaasi," Jeesus vastasi;" Totisesti sanon minä sinulle; Tänäpäivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Kuinka monelle suurelle syntiselle sitten samassa  paikassa on avautunut paratiisin ovi, sen tietää yksin Jumala Merkkinä siitä kenelle Pyhähenki on saanut avata  tämän veripunaisen oven on se, että niille ihmisille  ristinsaarna  on jäänyt rakkaaksi. "Sillä puhe rististä on hulluus niille jotka kadotetaan, mutta meille jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima." Niin todistaa apostoli Paavali.

Hanhivaara näkyy muistuttaneen usein, kuinka Golgatalla on katettu pöytä kaikillebhengellisesti isooville. Vaikka tosin  lihalle ei ole mitään nautintoa siinä, kun ristillä riippuu vain  alaston ihminen, lukemattomissa haavoissa ja orjantappurakruunu päässä. Johtakoon Kristuksen henki meitä, rakkaat ystävät, usein ristin alttarille uskossa  syömään  ihmisenpojan lihaa ja juomaan hänen vertansa, että uusi ihminen  meissä eläisi, vahvistuisi ja kasvaisi, ja vanha tulisi enemmän ristiinnaulituksi. ettemme tästedes syntiä palvelisi, Room; 6;6 Kuolla synnille ja elää Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. se on todellakin oikeallatavalla  osallisena olemista Ylösnousemisen voimasta.

Muistakaamme aina tätä kiusausten maata läpi kulkeissamme,  että jos korven matka on vaivalloinen, niin sitten alkaa ikuinen lepo. kun matkamme on täällä päättynyt.    Daavidista näemme, kuinka Hän tuntonsa tuskissa on vaikeroinut, niin että hänen leposijansakin  kastui kyynelistään.  MUtta kun hän sai tuntea Jumalan armon voimaa sielussaan, tuli hän iloseksi ja kehoittaa muitakin sanoen;" Riemuitkaat Herrassa ja iloitkaat te vanhurskaat ja kerskatkaat itseänne kaikki te yksivakaiset" Ps,32:11. Toisessa paikassa hän sanoo; "Palvelkaat Herraa pelossa ja iloitkaa vavistuksessa"   Paavali myöskin sanoo " Olkaa toivossa iloiset, Kärsivälliset murheessa," room;12;12

 Nämä kokemukset saattavat olla vieraita monelle kristillisyyden tunnustajalle, että yhtäaikaa on sekä murheen, että ilon hetkiä, niin on kuitenkin Raamatun mukaan. Oikea Jumalanhengen vaikuttama ilo-- kuten murhekkaan-- ei aina ilmesty liikutuksissa, vaan myöskin hiljaisissa kyyneleissä, eivätkä nämä tuntemiset tule vain kerran,  vaan voi seurata niin kauan kuin me tässä ruumiissa olemme. Niiden tuntemisten ei pitäisi korottaa kristittyä, Vaan painaa häntä tomuun. Paavali sai pistimen lihaansa, ettei ilmoitusten ylenpalttisuus häntä Korottaisi. Ystävät, muistakaa minua  ja perhettäni esirukouksin.

Halpa veljenne; Artturi Näsänen Pyhäjoki.

 Tämä kirjoitus oli Kolkuttaja- lehdessä Maaliskuussa 1958. Isäni oli tämän lähettänyt lehdelle elämänsä viimehetkillä . Isä  siirtyi ajasta ikuisuuteen neljäntenä Adventtisunnuntaina, 22 päivä joulukuuta 1957,  42 vuoden ikäisenä.

Lehti sattui käteeni,