On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen.
Me Luojan töitä saamme katsella kiittäen.
Taas lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston ja Herraa
kunnioittaa, hän kaiken luoja on.
Oi kuulautta taivaan, ei yötä ollenkaan! Luot Herra, työhön, vaivaan
Katseesi laupiaan. Näin siunaat kylvötyömme, ja korjuun kypsän suot,
jaat leivän, jonka syömme, ja mieliin toivon luot.
Maan lapset tunnustamme; me emme ansainneet lahjoja vaivallamme,
armosta kaiken teet. Nyt armon kerjääjinä me saamme iloita,
helteessä nääntyvinä huokaamme toivossa.
Annathan taivaassasi sen suven autuaan, kun Herra lapsiasi,
käyt maasta noutamaan. Nyt kansasi on tuhkaa päiväsi polttamaa.
Ei siellä syksy uhkaa, ei sinne talvi saa.
On aurinkona kerran Karitsa Jumalan, ja seurakunta Herran
on kirkas morsian. Ei usvan pilvi peitä Kristuksen kasvoja.
Ei tuskan kyyneleitä yhdenkään katseessa.
Soi siellä virret toisin kuin täällä milloinkaan, kun kasvoin aurinkoisin
me käymme laulamaan. Ja siksi armon alla tahdomme vaeltaa,
kun tiellä vaikealla maan helle uuvuttaa.
VK: 574. Väinö Havaksen kirjoittama.
On
Kommentit