Näin se meillä menee, minä voisin olla öllötellä vaikka sohovalla pyhäpäivän, mutta aina on jotain menoo. No, meno  kotikirkkoon oli luonnollinen asia tänään, kun veljelle tehtiin niin sanottu "kiitos". olimme papan ja sisarieni kanssa paikalla. Pian onkin sitten Pyhäinpäivä jolloin sytytetään kaikille vuoden aikana  poisnukkuneille muistokynttilä. Kovin oli vähäiseksi kirkkokansa mennyt, iso seurakunta ja kolmisenkymmentä henkeä kirkossa, ei ihme jos kirkkoherrakin jo saarnassaan asiaa kommentoi ja muisteli neljäkymmentä  vuotta sitten olleen, tilastojen mukaan, noin kaksisataa henkeä sunnuntaisin kirkossa. Kovin on korkeaksi kirkkokansan keski-ikä noussut, missä on nuoret. Käydäänkö kirkossa vain silloin, kun on jokin perhekirkko tai muuta erilaista tapahtumaa.

 Kirkon jälkeen poikkesimme tyttären, tyttären perhettä katsomassa ja kahvittelemassa heidän kanssaan.  Pojallekkin yritettiin vaan ei ollut kotosalla, joten ajelimme kotiin ja laitoin jotain pöperöö pöytään.  Papalla syyhysi sormet auton rattiin,  niin ajoimme yhden tyttären luo käymään, hän oli eilen illalla alueen yrittäjien juhlassa, sai vuoden yrittäjä  palkinnon.  Emme tienneet asiasta mitään, ei kukaan hiiskunut.  Näin ne vuoroin ilot ja surut ihmistä kohtaa, 

Saanko kerran lunta valkeemmaksi, saanko kirkkaudestas kirkkauden.

Pääseekö oi Jeesus, vapahaksi luonas taakoitettu syntinen.

Tätä tänään kysyn korpitiellä  Missä harppu hauras valittaa.

Ehkä aamullaa jo luonas siellä, Katsella saan iät Karitsaa.

 Yössä korven harppuani soitan, Jäinen tuuli särkee sävelen.

Lankean, taas jälleen nousta koitan, Kotirannan rauhaan tähyilen.

Saanhan kerran lunta valkeemmaksi,  Saanhan kirkkaudestas kirkkauden.

Pääseehän oi kerran vapahaksi Luonas taakoitettu syntinen.

Sinisestä laulukirjasta, olen varmaan ennenkin tämän kirjoitellut, mutta sama toivo on edelleen ja ajankohtainen jokaiselle.